Kodin saanut koira: NÖPÖ (Brownie Family)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Associaton)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
16.2.2021

Onevetin Cosoban koirasuoja on Kulkureiden yhteistyökumppanin One Rescue Associationin ja Adina Vladutin johtama tarha, jolla on jatkuvasti noin 400 koiraa hoidossa ja odottamassa uutta kotia. Adinan pääpaikka on Bukarestissa, eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVet, jonka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat.

Paikallinen mies toi omistamansa nartun kolme pentua tarhalle. Adina ja mies kävivät tiukkaa keskustelua niin emosta, kuin pennuista ja lopulta mies suostui emon sterilointiin ja Adina otti pennut tarhalle. Nyt nämä kolme sisarusta Nöpö, Söpö ja Höpö aloittavat oman kodin etsinnän.

Nöpö on hieman hämillään tarhalla olosta. Hän on hieman ujo ja arka, mutta tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.

Nöpön ei ole kuultu haukkuvan tarhalla.

Kooltaan Nöpö on nyt 4kk ikäisenä pari kiloa ja noin 25cm. Isona hänen arvioitu kokonsa on noin 35-40cm ja 5kg.

Nöpö etsii kotia, jossa tuetaan, kannustetaan ja rohkaistaan pentua kohti onnellista ja puuhakasta aikuisen koiran elämää.

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan.

10.4.2021

Nöpö saapui kotiin!

16.2.2021

Nöpö aloitti Kulkurien adoptio-ohjelmassa oman kodin etsimisen.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.

Nöpö saapuu Suomeen leikattuna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nöpö on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

 

Nöpön yhteyshenkilö Mari Tammenkoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: