Olethan muistanut testauttaa koiraltasi vektorivälitteiset taudit?

Hei rescuekoiran omistaja!

Suosittelemme, että kaikki kauttamme adoptoidut koirat testataan sydänmadon, leishmanian sekä koiran ihomadon varalta 7–9 kuukauden jälkeen kotiutumisesta. Testi tehdään eläinlääkärillä laskimoverinäytteestä ja kustannukset ovat paikkakunnasta ym riippuen alkaen noin 200 €. Kysy hintaa omalta eläinlääkäriklinikaltasi.

Jos testaus on päässyt unohtumaan, ei hätää, sen voi käydä testaamassa hyvin myöhemminkin; tärkeintä on että sen tekee jossain vaiheessa! Vaikka jälkitestissä tuleekin positiivisia tuloksia varsin harvoin, sen tekemistä ei voi vähätellä. Testaamattomana oireeton koira voi kantaa tautia, joka voi alkaa oireilla vasta taudin ollessa jo pitkällä.

Kaikki adoptoidut koirat testataan sydänmadon, leishmanian ja lukuisten muiden sairauksien varalta ennen Suomeen saapumistaan, mutta sydänmadon pitkän itämisajan sekä leishmanian ja ihomadon yleistymisen ja taudinkuvan vuoksi uudelleentestaaminen on suositeltavaa.

Vastuullisina toimijoina pidämme myös yllä seurantaa tautien esiintymisestä ja olemmekin kiitollisia, jos ilmoitatte meille jälkitestauksen ajankohdan ja tulokset! Tuloksia voi ilmoittaa omalle yhteyshenkilölle tai osoitteeseen info@kulkurit.fi

Kannetaan yhdessä vastuuta rescuekoirien terveydestä ja maineesta.

Kiitos!

Adoptoitavan eläimen terveys – Rescueyhdistys Kulkurit – Kulkurit.fi

 

 

 

 

Lue myös:

Kulkurit lomalla 30.6.–20.7.

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 30.6.-20.7.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Avoin rekry sometiimiin

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Yhdessä ehjäksi -yleinen tarhakeräys tuotti 24 365,67€

Yhdessä ehjäksi – 24 365,67 x kiitos! ❤️‍ Teidän avullanne 27.–30.4. toteutettu ”Yhdessä ehjäksi” -yleinen tarhakeräys tuotti huikeat 24 365,67 €! Tämä summa ei ole vain valtava luku – se on katto pään päälle, ehjä koppi, turvallinen aitaus, ehjä häkin pohja tassujen...

lue lisää

Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset Lahelassa 8.2.

Tervetuloa Kulkurien ystävänpäivämyyjäisiin – tue eläinsuojelutyötä ostoksillasi!   Lauantaina 8.2.2025 klo 10–14 Lahelassa (Lahelantie 280, Tuusula) järjestetään Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset, joissa voit nauttia rennosta tunnelmasta, herkullisista...

lue lisää

Shout it Out -huutokaupan tuotto yli 10 000 euroa

Loppuvuodesta oli taas aika huutaa koirien hyväksi vuosittaisessa Shout it Out -hyväntekeväisyyshuutokaupassamme, ja nyt on kiitosten aika. Ja vilpittömästi saammekin taas kerran kiittää, sillä te – parhaat tukijamme – huusitte huutiksen tuotteita yhteensä yli 10 000...

lue lisää

Yleinen joulukeräys tarhoille tuotti 28 942,76€

On aika osoittaa lämpimät kiitokset yleiseen joulukeräykseen osallistuneille!  Keräsimme yhdessä joulua edeltäneeseen ”Yleiseen joulukeräykseen tarhoille” yhteensä mielettömät 28 942,76 €. Yleisiin lahjoituksiin ohjautuneet varat mahdollistavat laajan auttamisen nyt...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 2025

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys                                                                                                                                  1.1.2025   Vuoden ensimmäisenä päivänä saan jälleen perinteiseen tapaan tervehtiä teitä,...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää