Kodin saanut koira: GENESIS

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: Narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
13.8.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Arviolta noin 4-vuotias Genesis ja tarhakaveri Eufrosiina asuivat ennen tarhalle tuloaan samalla omistajalla pihakoirina, kunnes omistaja ei enää halunnut pitää koiriaan ja toi ne Adinalle Cosoban tarhalle. Genesis on asunut pääasiassa pihalla ketjussa, mutta on myös ainakin silloin tällöin päässyt myös lenkeillä, sillä Adina kertoo Genesiksen kulkevan nätisti ja tottuneesti hihnassa.

Tämä sinisilmäinen hurmuri rakastaa ihmisiä ja asuu vapaana tarhan pihalla isossa koiralaumassa. Genesis rakastaa rapsutuksia ja nauttii ihmisten huomiosta ja läheisyydestä. Genesis ottaa kaikki ihmiset ilolla vastaan, niin tutut kuin tuntemattomatkin. Genesis tulee kutsusta luokse ja antaa ihmisten hyvin käsitellä sitä. Genesistä kuvaillaan sen tavanneiden aktiivien puolesta “ihanaksi kullanmuru pusuttelijaksi”.

Genesis on luonteeltaan energisen ja leikkisän oloinen. Se nauttisi varmasti pitkistä metsälenkeistä oman perheen kanssa sekä aktiivisesta arjesta, johon voisi kuulua myös vaikka jokin harrastus.

Genesis on todettu testeissä sydänmatopositiiviseksi. Sydänmadosta saat lisää tietoa täältä. Sydänmato tullaan hoitamaan ennen Genesiksen Suomeen saapumista tehokkaalla Immiticide-lääkkeellä, joka tappaa loiset koiran elimistöstä. Lääkitys, jonka kustantaa yhdistys, aloitetaan kuitenkin vasta, jos Genesis varataan omaan kotiin. Tällä hetkellä Genesistä hoidetaan Advocatella, joka estää sydänmatotaudin etenemisen ja tarttumisen muihin koiriin. Genesiksellä ei ole havaittu kliinisiä oireita ja se voi hyvin.

Koska Genesiksessä selkeästi virtaa huskyn verta, tulee Genesis varmasti tulevassa kodissaan rodunomaiseen tyyliin tarvitsemaan runsaasti aktivointia ja liikuntaa pysyäkseen tyytyväisenä. Sille etsitään kotia, jossa aikaa ja intoa puuhailla koiran kanssa riittää. Huskylle paras asuinympäristö ei lähtökohtaisesti ole kerrostalo.

Genesis on kooltaan noin 53 cm ja painaa 20 kiloa.

Päivitykset

13.8.2022
Genesis saapui Suomeen omaan kotiinsa.

5.4.2022
Vihdoin saamme kertoa Genesikselle ihania uutisia! Sitä odottaa Suomessa oma koti. Genesis on varattu.

19.1.2022
Genesis sai ikäviä uutisia. Genesis todettiin rutiinitesteissä sydänmatopositiiviseksi ja sen varannut perhe päätyi ikävä kyllä sen vuoksi perumaan Genesiksen varauksen. Genesis palaa siis adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotia.

16.11.2021
Ilouutisia – Genesis on varattu omaan kotiinsa Suomeen!

20.10.2021
Genesis tulee etsimään omaa kotiaan Kulkurien adoptiohjelmaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Genesis saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Genesis on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos (yhteydenotot vain sähköpostitse)

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: