Kodin saanut koira: PIKI (nyk. MIKI)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Piki

PIKI

* arvioitu syntymäaika 12/ 2013

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

23.6.2014
Pienen Piki-pojan elämän alkuaikoina, sen ollessa vasta pieni koiranpentu, oli sillä oma koti. Perheeseen tuli toinenkin vauva, ihmislapsi ja tuolloin perhe päätti ettei kaksi vauvaa sopinut samaan taloon joten Piki sai mennä. Pikin omistajat asuvat samassa kylässä kuin Romanialainen eläinsuojelija Luiza Mandru ja omistaja toimitti Piki Luizalle itse. Vaihtoehtona olisi voinut olla myös suoraan kadulle hylkääminen, joten tämä oli ehdottomasti se parempi vaihtoehto.

Kulkureiden aktiivien touko-kesäkuun vaihteen Romanian matkallamme tapasimme Pikin Luizan luona. Pikillä on taito hurmata ihmiset ympärillään, sen saimme kyllä huomata. Iloinen, sosiaalinen, kissoja, koiria, lapsia ja aikuisia rakastava leikkisä poika on lähes täydellinen….

Pikillä on kuitenkin ongelma, joka voi kokemattomalle koiran omistajalle olla haasteellinen. Piki ahdistuu ja stressaantuu jäädessään yksin, eli Piki kärsii eroahdistuksesta. Luizan kertoman mukaan se osoittaa lähes paniikinomaisen tilansa itkemällä, haukkumalla ja nakertamalla kaiken mitä se ympäriltään löytää. Pikin tulevalla omistajalta tulee siis löytyä aikaa, keinoja ja pitkää pinnaakin ongelman työstämiseen sekä harjoitukset tulee aloittaa välittömästi Pikin saavuttua Suomeen.

Piki on säkäkorkeudeltaan n.40 cm ja painoa pojalla on korkeintaan 10 kg.

Piki tullaan luovuttamaan uuteen kotiinsa kastroituna, sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja tautitestattuna ja poika saa myös ikioman EU-passin.
Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteen, koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa. Muistathan että koiralle ei tule tarjota kotia hetken mielijohteesta!

13.1.2015
Piki on varattu omaan kotiin!

14.2.2015
Piki on matkustanut omaan kotiinsa.

Pikin varausta hoiti Kata

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: