Kodin saanut: PUFFELI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

PUFFELI

* arvioitu syntymäaika 08/2013

* uros

 

 

 

 

14.11.2013

Romaniassa on ihan tavallinen ja jokapäiväinen tilanne, että aivan pieniä pentuja löytyy kadulta. Pahvilaatikoissa, muovipusseissa, vaeltelemasta tai roskalaatikoiden vierestä. Usein emoa ei näy missään. Näin kävi myös tälle pentueelle. Suffeli (narttu) ja Puffeli (uros) on löydetty roskalaatikon vierestä n. 1 kk ikäisinä. Pentueeseen kuului vielä yksi narttupentu, mutta tämä pikkuinen menehtyi jo pian turvaan päästyään.

Pennut löysi yhteistyökumppanimme Carmen, joka onnekseen sai sijoitettua pennut hoitoon ystävänsä luokse. Pennut asustelevat nyt Carmenin ystävän luona turvassa, mutta koska Carmenin ystävällä on myös muita koiria, asuttavat Suffeli ja Puffeli yhtä lämmittämätöntä huonetta. Suffeli ja Puffeli ovat valmiita matkustamaan omaan kotiinsa n. joulukuun puolenvälin paikkeilla.

Molemmat pennut ovat n. 3,5 kuukauden ikäisiä. Suffeli ja Puffeli ovat pieniä, eivätkä aikuisinakaan kasva kovin isoiksi. Löytyessään pennut olivat pienempiä, kuin aikuinen kissa. Molemmat pennut ovat pentumaiseen tapaan reippaita ja ystävällisiä. Leikkiminen on jokaisen pennun mielipuuhaa, niin myös Suffelin ja Puffelin.

Puffeli on pentueen uros ja hieman isompi, kuin narttupentu Suffeli. Vaikka molemmat pennut ovat syötävän söpöjä, tulee uuden omistajan muistaa, että pentuun ja sen koulutukseen sitoudutaan pitkäksi aikaa. Koska kyseessä ovat kadulta löytyneet pennut, on hyvä ottaa huomioon, että alkutaival ja kotiin totutteleminen voi viedä paljonkin aikaa. Panta, hihna tai sisäsiisteys eivät varmastikaan ole tuttuja kummallekaan. Motivaatio, paneutuminen koulutukseen ja turvallisuus ovat näiden pentujen kodin kulmakiviä.

19.11.2013

Puffeli on varattu omaan kotiinsa Suomeen. Onnea Puffeli ja perhe!

20.12.2013

Puffeli saapui omaan kotiinsa Suomeen 14.12.2013.

Kodin etsinnässä auttoi Johanna.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: