Kodin saanut: PUPPY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

PUPPY

* n. 1 v

* steriloitu narttu

* Romaniassa.

 

 

 

 

02.04.2013

Puppy on tällä hetkellä Romaniassa eläinlääkäriasema OneVetin hoitolassa.

Puppy on alunperin löydetty keskeltä tietä juoksentelemasta hädissään autoja karkuun. Tytön onneksi kohdalle osui eläinsuojelija, joka pelasti pikkuisen turvaan.

Kulkurien aktiivit tapasivat Puppyn ensimmäistä kertaa Romanian matkalla maaliskuun puolessa välissä. Puppy asuttaa Onevet klinikalla samaa häkkiä toisen pienen nartun kanssa ja tuleekin sen kanssa ongelmitta toimeen. Näin ollen neiti voisi sopia kotiin jossa olisi koirakaveri jo valmiina. Ihmisiä kohtaan Puppy on avoin, reipas ja iloinen. Se viihtyy vieraidenkin sylissä suukotellen minkä ehtii ja lattialle päästyään se pyörii riemuissaan, kuin pieni musta hyrrä ympärillä pyrkien kertomaan kaikille huoneessa olijoille kuinka onnellinen se on tästä tylsän häkissä vietetyn päivän katkaisseesta vierailusta. Puppyn voisi kuvitella sopeutuvan uuteen kotiinsa nopeasti sen luonteen puolesta, mutta tietysti uuden kodin tulee varautua antamaan hurmaavalle tytölle aikaa ja rauhaa sopeutumiseen mikäli se sitä tarvitsee

Koska Puppyn elämän alkutaipaleesta ei ole tarkempaa tietoa, pitää tulevan kodin varautua myös opettamaan tytölle kaikki alusta alkaen, aina sisäsiisteydestä ja remmikävelystä lähtien.

Puppy painaa n. 5,5 kiloa ja korkeutta neidolla on n.40cm. Puppy tullaan luovuttamaan sirutettuna, loishäädettynä, rokotettuna ja oman EU-passin omaavana.

 

29.04.2013   Puppy on matkustamassa Suomeen kotihoitoon juuri ennen helatorstaita 8.5. Pääsisikö Puppy tuolloin suoraan omaan loppuelämän kotiinsa?

 

06.05.2013   Mahtavia uutisia! Puppy on varattu ja matkaa Suomeen saavuttuaan suoraan omaan kotiin.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Yhteydenotot  Tanjalle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: