Kodin saanut koira: REMY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Remy prof
REMY

* n. 2,5v

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

18.6.2014
Pikkuinen Remy on löydetty vasta hiljattain Bukarestin vilkkailta kaduilta harhailemasta. Eläinsuojelija Carmen Mandescu oli nähnyt ohikulkumatkallaan kuinka tämä pieni hieman hätääntynyt poika oli seuraillut ohi kulkevia ihmisiä hyvin hämmentyneenä ja vaikuttanut siltä, että se oli vasta juuri hukannut oman ihmisensä. Remy oli juoksennellut useamman ihmisen perässä ja hyörinyt jaloissa vaarallisen näköisesti. Carmen päätti kerätä pojan talteen ja tarkkaili vielä tovin, josko joku tätä pientä herraa tulisi noutamaan, mutta turhaan. Näin alkoi Remyn matka  turvaan etsimään sitä omaa pysyvää kotia.

Remy on kooltaan pieni vain noin 30cm korkea ja 5-7kg painava poika.

Remy elää tällä hetkellä yksityisellä pienellä tarhalla yhdessä muutaman muun koiran kanssa. Se tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja on enemmän alistuva kuin dominoiva eli mikään riidan haastaja poika ei missään nimessä ole. Remy on hyvin sosiaalinen ja sen ystävällinen ja kiltti luonne tekevät siitä vertaansa vailla olevan pienen koiran. Remy on hyvin ihmisrakas ja antaa käsitellä itseään hyvin ja uskommekin, että sillä on ollut koti josta se on syystä tai toisesta joutunut lähtemään. Remy ei itse tahdo ymmärtää tätä ja on hieman hämmentynyt kaikesta tapahtuneesta. Silti se iloisena ja avoimena poikana jaksaa häntä heiluen touhuta menemään niin muiden koirien kuin ihmistenkin kanssa.

Remy sopii varmasti monenlaiseen kotiin helpon luonteensa vuoksi, kunhan koti on valmis sitoutumaan Remyyn koko sen loppuelämäksi. Vaikka Remy on pieni koira, on se aktiivinen ja tulee vaatimaan lenkkeilyä ja yhdessä oloa. Myöskin tulevan kodin tulee varautua opettamaan sille normaalit kotikoiran tavat aina hihnakävelystä sisäsiisteyteen, sillä vaikka oletammekin sillä olleen kodin aiemmin emme voi olla tästä varmoja. Lisäksi Remyn turkki vaatii säännöllistä harjausta. Vastalahjaksi tulee Remyltä saamaan sen pyyteettömän rakkauden ja monen monta iloista hetkeä yhdessä vielä vuosien ajan. Jos kaipaat elämääsi iloista ja elämänmyönteistä pientä vauhtipakkausta, voisi Remy olla se oikea.

18.7.2014
Remystä on tullut useita yhteydenottoja, joten pojasta ei tässä kohtaa oteta enempää kyselyitä.

19.7.2014
Remy on varattu omaan loppuelämän kotiinsa Suomeen.

19.8.2014
Pitkän odotuksen jälkeen Remy matkasi vihdoin ikiomaan kotiinsa myöhään eilen illalla ja ensi kuulumiset kodista on mitä mahtavimpia, Remy on jo nyt näyttänyt että sillä on takanaan kotikoiran elämä sillä se osaa olla oikein hienosti kotona ja remmissäkin poika osaa kulkea. Onnea yhteiseen elämään.

 

 

Remy saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passilla varustettuna.

Tutustuthan huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Tanjalle.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: