Kodin saanut koira: ROSA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

ROSA

* alle 1.v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

15.4.2014
Rosa on löydetty Bukarestin kaduilta hämillään hortoilemasta. Kaikki viittasi siihen, ettei se ole ollut katujen asukkina kauaa, sillä se vaalea turkki oli puhdas, se oli hyvin syönyt eikä se osannut kadulla väistellä vaarallisia asioita ja kulkea kuin katukoira, valppaana ja varuillaan. Todennäköisesti Rosalla on ollut koti, josta se on heitetty ulos, eikä haluttu enää takaisin. Miksi näin, sitä voimme vain ihmetellä.

Tällä hetkellä Rosa on turvassa Onevet-kilinikan hoitolassa. Siellä se viettää päivänsä odotellen, ihmetellen hoitolan hälinää ja oleillen muiden koirien kanssa. Olosuhteet ovat sterssaavat, eivätkä yhdellekään koiralle mieluisat, mutta ainakaan siellä kukaan ei uhkaa niitä ja ne saavat hoitoa ja ruokaa joka päivä.

Rosa on valtavan kaunis pieni koira. Sen mitat ovat 25 cm korkeutta ja painoa 6,2 kg. Paino saisi hieman tuosta tippua, ettei liikakilo tai – kaksi käy nivelien päälle vanhemmiten. Ikää Rosalla on alle vuoden, voi olla 9-10 kuukauttakin vasta.

Ihmisille Rosa on alkuun aavistuksen ujo, mutta se tulee tutustumaan itsenäisesti ja on kiinnostunut vieraista ihmisistä. Uskoisin, että jos sen kanssa viettää päivän, se olisi jo sylissä suukkoja jakamassa. Tuttujen ihmisten kanssa Rosa on vapautunut ja lempeä, huomiota hakeva, suloinen pikkukoira hurmaavine korvineen. Rosaa ei suositella aivan pienten lasten perheeseen, koska se saattaa tarvita alkuun rauhallista aikaa uuteen elämään totuttelemisessa, mutta rauhallisella ja lempeällä opettelulla Rosa voisi hyvinkin viihtyä fiksujen kouluikäisten lasten kanssa. Aikuiskoti olisi ehkä kuitenkin Rosalle ykkösvaihtoehto. Rosa ei tarhaoloissa hauku juurikaan, joten sen koti voi sijaita myös kerrostalossa.

Toisten koirien kanssa Rosa tulee pääsääntöisesti hyvin toimeen, mutta se ei ole koiraporukassa mikään pahnanpohjimmainen, vaan esim villikkopentua se komentaa äidillisin ottein rauhoittumaan. Varmuuden vuoksi emme suosittele Rosaa toisen nartun kaveriksi, mutta kivan uroksen kanssa se viihtyisi varmasti, kunhan herrasseura ei ole liian riehuvaa sorttia.

Rosa vaikuttaa ikäänsä nähden vanhalta sielulta, joka on lyhyessä ajassa kokenut paljon ja joutunut sopeutumaan moneen menoon. Kotioloissa uskon, että Rosa tulee rutiinien ja rakkauden tuoman turvallisuuden myötä karistamaan harteiltaan vanhan koiran ilmeen ja muuttumaan iloisemmaksi, leikkisämmäksi, löytämään taas pienen koiran elämän ilon ja riemun tehdä tavallisia, koiramaisia juttuja, tarvitsematta huolehtia koko ajan jostain.

Rosa etsii ehdottoman sitounutta, motivoitunutta ja rakastavaa, turvallista kotia loppuelämäkseen, jossa sen laihduttamiseen ja alun jännittämiseen ollaan valmiita ja jossa se saa elää tasapainoista koiran elämää ja olla huolehdittu perheenjäsen.

Rosa tulee Suomeen steriloituna, rokotusohjelman läpikäyneenä, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna viiden eri taudin varalta. Rosalla on mikrosiru ja eu-lemmikkieläinpassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

16.4.2014

Rosa on varattu omaan kotiin!

17.5.2014

Rosa matkasi omaan loppuelämän kotiinsa!

Varaajana toimi Saila.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: