Kodin saanut koira: SCORPION, Suomessa

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SCORPION

* noin 2-vuotias

* uros

* kastroitu

* Suomessa

 

 

 

17.03.2014
On käsittämätöntä, miten paljon ja minkälaisia koiria Romaniassa hylätään surutta kaduille. Bukarestilainen eläinsuojelija Carmen Mandescu löysi tämän pekingesetyyppisen uroksen kotikulmiltaan viikko takaperin, kun hän oli kävelyttämässä omia koiriaan. Pikkukaveri oli ollut hämmentynyt ja hädissään ja seurannut ohikulkevia ihmisiä. Carmen ei tietystikään voinut jättää sitä oman onnensa nojaan, vaan keräsi sen talteen, nyppi pois turkkiin kiinnittyneet takiaiset ja nimesi sen Scorpioniksi, kun ei siihen hätään muutakaan nimeä saanut päähänsä 🙂
Tällä hetkellä Scorpion asuu OneVet-klinikan hoitolassa, missä se on saanut rokotukset ja myöhemmin se myös kastroidaan.

Carmen kertoo Scorpionin olevan nimestään huolimatta todella pehmeäluonteinen, se tykkää ihmisten huomiosta ja tulee juttuun muiden koirien kanssa. Ikäarvio liikkuu 2 vuoden paikkeilla ja painoa on tarkalleen 7,4 kg. Erityistä tässä kaverissa on vekkulimallinen alapurenta. On aika selkeää, että Scorpion oli hylätty aivan hiljattain kadulle Carmenin löytäessä sen. Oli pojan onni, että sen kohdalle osui eläimiä syvästi rakastava ihminen, sillä pienelle koiralle Bukarestin kolkot kadut ovat kohtalokkaat.

Vaikka Scorpion on ihastuttavan ihmisrakas, tulevan kodin täytyy varautua antamaan sille aikaa sopeutua suomalaisen lemmikin arkeen. Ensihetket voivat olla monin tavoin jännittäviä, sillä takana on isoja ja stressaavia muutoksia.

Koiraan sitoutuminen on aina pitkän ajan päätös; koira tulee kuulumaan elämääsi vuosia eteenpäin, parhaimmillaan yli 10 vuoden ajan. Omien resurssien arviointi ennakolta on ensiarvioisen tärkeää. Scorpion etsii sitoutunutta, motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan lempeä ja johdonmukainen koulutus, turvalliset kotiolot, aktiviteetteja sekä onnellinen, tasapainoinen koiran elämä. Muistathan, että koiran tulee mahtua elämääsi niin ylä- kuin alamäissäkin!

 

4.6.2014
Scorpion, joka on selvästikin ollut ennen kotikoira, on alkanut tarhaoloissa klinikan täpötäydessä hoitolassa stressata, ja siksi päätimme tuoda Scorppiksen kotihoitoon Suomeen odottamaan ikiomaa kotia. Scorppis matkustaa kotihoitoon 5.6.2014.
Päivitämme pian Scorpionin kuulumisia kotihoidosta.

 

6.6.2014
Scorpion, tuttavallisemmin Korppu, saapui eilen Suomeen kotihoitoon. Pikkuinen koira oli melkoisen surkea näky, se on laihtunut kaksi kiloa painaen enää vain 5,5 kg, sen pienessä vartalossa on tappelun arpia siellä täällä ja sen valtavan hieno turkki on likainen ja takkuinen.
Kaikesta huolimatta Korppu oli pitkän ja raskaan lentomatkankin jälkeen ystävällinen ja hyvin kiltti, vastaanpanematta se antoi nostaa itsensä syliin ja automatkan alettua se nukahti pian.
Korpulla alkaa nyt kotihoidossa kuntoutuskuuri, jotta se saa lihaa luidensa ympärille ja kauniisiin silmiinsä iloisemman ilmeen. Sen pystyy sanomaan jo tässä vaiheessa, että Korpusta tulee upea, siis todella komea pieni koira ja että sen luonne vaikuttaa kymppi plus-merkkiseltä!

Korppu on hoidossa Tampereella, jonne sitä saa sovitusti mennä tapaamaan.

Profiilikuva vaihdettu eilen otettuun kuvaan.

 

7.6.2014
Uusia kuvia lisätty.

 

9.6.2014
Korppis on käynyt pesulla ja sen upea turkki on ennestään komistunut. Korppis on myös reissannut Turun suunnalla ja tavannut paljon uusia asioita, niinkuin nyt vaikkapa esimerkiksi ihmislapsia, jotka ovat Korpulle ihan ok. Korppis suhtautuu kaikkeen uuteen ja jännittävään (eli aika lailla kaikkeen kohtaamaansa) samanlailla, uteliaan varovasti, nöyrästi ja nopeasti sopeutuen.
Hoitopaikassa Korppua huiman paljon isommat kaksi koiraa jännittivät hieman alkuun, mutta nyt yhteiselo on jo sujuvaa. Sama homma kissojen kanssa.
Korppis on valtavan kiltti. Niin kiltti, että oikeastaan sen toivoisi ajan myötä hieman saavan enemmän omaa tahtoa, niin kuin luonnollisesti tuleekin varmasti käymään, kunhan itseluottamus kasvaa turvallisissa olosuhteissa.
Hihnassakävelyä on myös alettu harjoitella ja toisten koirien esimerkin avulla se on alkanut jo luonnistua. Toistaikseksi Korppis ei ole haukkunut kertaakaan.

 

14.6.2014
Korpparille kuuluu erinomaista! Pikku mies on aivan hurmaava tapaus!
Sen verran uutta tietoa kuluneelta viikolta, että yksin jäädessään Korppis saattaa haukkua hieman perään (toisten koirien kanssa tilanne saattaisi olla eri) ja silputa pieniä asioita, kuten paperia tms. Tämä täytyy ottaa huomioon, etenkin jos Korpparia ajatellaan ainoaksi koiraksi, että sen kanssa täytyy harjoitella yksin jäämistä ajan kanssa. Koirakaveri olisikin tässäkin suhteessa hieno juttu Korpparille 🙂

Lisätty video ja uusia kuvia.

 

23.6.2014
Korppu on varattu.

 

25.6.2014
Scorpion, uudelta nimeltään Osku, muutti omaan kotiinsa 24.6.2014.
Kiitokset kotihoitajalle <3

 

Varausta hoiti Salla.

 

 

Scorpion tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana.

Tutustuthan huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Harkitut yhteydenotot Sallalle.

Kuvat aukeavat isommiksi ja selautuvat eteenpäin klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: