Enkelikoira: SENOR BOBBY

Syntymäaika: 2010
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
20.01.2020
Mihai Gregorie on romanialainen eläinlääkäri, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Voidakseen tehdä eläinsuojelutyötä paremmin, hänen perustamallaan yhteisöllä, M. G. Rescuella on rakenteilla oma tarha noin 30 kilometrin päähän Bukarestista, jossa myös ihastuttava papparainen Senor Bobby odottaa tällä hetkellä omaa loppuelämän kotiaan.

Senor Bobby on ollut ennen omistettu koira. Se on karannut omistajaltaan, jolloin koirarankkurit ottivat sen kiinni ja veivät Palladyn kunnalliselle tarhalle, josta ihmeellistä kyllä, omistaja haki sen pois. Bobbyn karattua uudestaan, omistaja oli ilmoittanut, että ei halua sitä enää, koska se puree. Senor Bobby on sokea, minkä vuoksi se voi puolustautua, jos se tuntee olonsa uhatuksi. Tarhaolosuhteet ovatkin sille todella huonot ja pikkuinen kaipaisi kovasti turvallista kotia.

Hurmaava Senor Bobby viettää tarhalla aikaa vapaana muiden koirien kanssa ja myös pentujen kanssa se tulee hienosti toimeen. Bobby saattaa säikähtä ja ärähtää, mikäli se pelästyy toista koiraa, joka esimerkiksi juoksee sitä päin. Varmuuden vuoksi Bobbya ei luovuteta perheeseen, jossa asuu jo valmiiksi uroskoira. Senor Bobby tulee rohkeasti myös vieraiden ihmisten luokse haistellen. Se on utelias ja kiinnostunut ympäristön hajuista ja äänistä.

Senor Bobby on valmis matkustamaan Suomeen omaan kotiinsa noin kuukauden kuluttua. Nimensä mukaisesti Senor Bobby on jo seniori-ikäinen, arviolta noin kymmenen vuotta vanha. Papparaisella on muhkea ja paksu turkki, joka tulee vaatimaan säännöllistä hoitoa sen tulevassa kodissa. Senor Bobbylla on arviolta painoa noin 6-8 kg ja säkäkorkeutta noin 30-35 cm.

06.10.2023
Kun menettää rakkaimman ystävän, on vaikea löytää sanoja, jotka kuvaavat sitä surua ja ikävää. Bobby on siirtynyt sateenkaarisillalle, iän tuomien vaivojen myötä. Nyt taivaalle on syttynyt uusi tähti. Valtavasti voimia suruun ja ikävään Bobbyn perheelle.

18.07.2020
Senor Bobby saapui Suomeen omaan kotiin.

03.07.2020
Senor Bobby on varattu omaan kotiin Suomeen <3

20.01.2020
Senor Bobby on lisätty adoptio-ohjelmaan.

________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Senor Bobby saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Senor Bobby on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Senor Bobbyn yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä. 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mgrigorie1/videos/2678147205625509/” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: