Enkelikoira: SMITH

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:cm/kg

SMITH

* n. 2-vuotias

* uros

* kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

05.09.2013

Makkaranmallinen Smith – tavallinen, neutraali Mr. Smith. Lempeäkatseinen, noin 9 kilon painoinen poika asuu tällä hetkellä OneVet-hoitolassa monen muun kohtalotoverinsa kanssa. Se on luonteeltaan rauhallinen ja neutraali, sellainen pieni herrasmies.

Smith ei ole hillitön haukkuja, joten tuleva koti voisi hyvinkin sijaita myös kerrostalossa. Tuttujen hoitajien seurassa se osaa ottaa rennosti ja tykkää sykytelystä ja paijaamisesta. Tästäkin huolimatta uuden kodin kannattaa pitää kirkkaana mielessä, että lemmekäs poika tarvitsee ihan kunnon koiran elämää lenkkeineen, touhuamisineen ja monenlaisine virikkeineen.

Smithillä on ikää noin 2 vuotta, joten tulevan kodin on osattava sitoutua pieneen koiraan vielä pitkäksi aikaa. Smith on löydetty hylättynä kadulta, ja se luovutetaan vain ja ainoastaan pysyvään, loppuiän kotiin, josta sen ei koskaan tarvitse luopua ja missä sitä kohdellaan tasavertaisen perheenjäsenenä. Vaikka Smith onkin aika mutkattoman oloinen kaveri, tulee omistajan valmistautua opettamaan kärsivällisesti sille kotikoiran perusasiat, kun mm. sisäsiisteys ja hihnassa kävely.

Smith tullaan luovuttamaan rokotettuna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja EU-passin kera.

Tutustu huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa. Muistathan, ettei mitään eläintä saa ottaa hetken mielijohteesta!

Jos olet varma, että voit tarjota Smithille kodin sen loppuelämän ajaksi, ota yhteyttä Taijaan.

26.9.2013

Smith on varattu omaan kotiin <3

29.10.2013

Smith on saanut oman kodin Suomesta <3

22.7.2024

Smith on nukkunut ikiuneen 16.7.2024 elettyään pitkän ja onnellisen elämän rakastettuna perheenjäsenä. Lämmin osanottome Smithin perheelle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: