Kotia etsivä koira: SYLVIA

Sylvia on suloinen ja herkkä tyttö, jolle etsitään kotia rauhalliselta alueelta ja kokeneesta perheestä.
Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio: 50 cm/ 25-28 kg

Perustiedot ja tausta

3.8.2023

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Sylvia on saapunut Ioanan tarhalla viime vuoden 2021 marraskuussa Mihailestin kunnalliselta tarhalta, jossa vietti vuoden päivät. Sylvia on ollut omistettu koira, ja oli Ioanalle saapuessaan alkuun hyvin traumatisoitunut – emme tiedä mitä kamalaa se on elämässään joutunut kokemaan.

Sylvia asuttaa häkkiään uroksen seurana ja tuleekin uroskoirien kanssa hyvin juttuun. Sillä tavataan häkissä stressin vuoksi stereotyyppistä käytöstä ja tarhaympäristö on entiselle kotikoiralle aivan valtavan hankala paikka. Järjestömme toimijoiden vierailusta se on jännittynyt, ihmeissään. Ei oikein tiedä miten pitäisi olla. Säpsyy yllättäviä liikkeitä ja kameraa. Syö kyllä nameja kädestä, mutta pelokkaasti kurotellen. Ioanan antaa koskea ja silittää, mutta on silloinkin jännittynyt. Kun Ioana päästää Sylvian piha-alueella vapaaksi, sen kehonkieli muttuu täysin – se juoksentelee innoissaan ja tutkiskelee pihaa uteliaana.

Sylvia on suloinen, hyvin herkkä tyttö. Etsimme hänelle kotia rauhallisemmalta alueelta, arkaa ja negatiivisista ihmiskokemuksista traumaa kantavaa koiraa ymmärtävää kotia. Sylvia tulee tarvitsemaan tulevassa kodissaan valtavasti aikaa ja kärsivällisyyttä, lempeyttä ja välittämistä. Kodissa jo ennestään oleva reipas uroskoira olisi Sylvialle varmasti suuri tuki.

Sylvia on vuonna 2018 syntynyt steriloitu narttu. Kooltaan  Sylvia on noin 50 cm ja 25-28 kiloa.

Päivitykset

16.4.2024

Sylvia tavattiin aktiivireissulla huhtikuussa. Sylvia antaa vieraan rapsuttaa rinnasta, päähän ja selkään koskeminen jännittää. Vaatii koskemisen jälkeen taukoa ja käyttää rauhoittavia eleitä, palautuu kuitenkin suhteellisen nopeasti. Sylvialle maistuu namit kädestä ja häkin hän jakaa arahkon häkkikaverin kanssa. Mistä löytyisi hiukan aran Sylvian sielunmaailmaa tunteva koti? <3

Lisätty kuvia ja video.

3.8.2023

Aktiivien astuminen sisälle häkkiin epäilyttää Sylviaa hieman. Häkkikaverinsa kanssa kaksikko kuitenkin uskaltautuu aktiivien lähelle nameja hakemaan; ensin ihmisen läheltä  häkin lattialta, sitten suoraan kädeltäkin tarjottuina. Sylviaa jännittää kosketus, mutta antaa aktiivien kuitenkin silitellä hieman. Tyttö pysyttelee uusien ihmisten lähellä koko ajan, vaikka jännittääkin. Myös pienet ja yllättävät äänet epäilyttävät hieman epävarmaa Sylviaa jonkin verran. Tyttö ei kuitenkaan koe tarvetta peruuttaa tai hakeutua piiloon vaan haluaa pysyä vierellä.

Lisätty video ja muutama uusi kuva.

21.10.2022

Sylvia aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tina Rekola

Tutustu myös näihin: