Blogiarkistot

Kodin saanut koira: ZARAH

Perustiedot ja tausta 15.1.2020 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin  ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä.  Muun muassa ei- toivottuja pentuja hylätään tarhan läheisyyteen ja tuodaan

Share

Kodin saanut koira: VOLK

  Perustiedot ja tausta 7.4.2019 Carpen tarha on Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Carmen Mandescun sekä aktiivimme Veeran ylläpitämä tarha, jota on sinnikkäästi rakennettu viime vuosien aikana. Nykyään tarhalla asustaa noin sata koiraa. Yksi näistä koirista, jotka ovat tarhalle päätyneet, on komea ja surusilmäinen

Share

Kodin saanut koira: MILI

  Perustiedot ja tausta 7.10.2019 Roxana Deissima  on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten rankkureiden, toimesta yhdelle Romanian kunnallisista tarhoista. Roxana lähti hakemaan

Share

Enkeli koira: DEILI

Perustiedot ja tausta: 12.07.2018 Mihai Grigorie on Romanialainen eläinsuojelija jolla on tällä hetkellä kaksi tarhaa, uusi rakenteilla oleva tarha sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Uutta tarhaa asuttaa jo melkoinen katras pelastettuja eläimiä mm. koiria, vuohia, kanoja, hanhia, ankkoja, kaneja,

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.