Parustiedot ja tausta 18.08.2016 Väsymätön ja periksiantamaton Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa, Tårgovisten alueen, kodittomia koiria ja kissoja. Sir Alfien Mihaela oli löytänyt markkina alueelta, kun Mihaela oli nähnyt lapsien virittävän johtoa sen kaulan ympärille. Kaikesta huolimatta pikku herra…
28.5.2014 Puffymanin tarina on romanialaisittain melko poikkeuksellinen, sillä tämä pieni herra on asunut eläinsuojelija Mihaela Soaren luona jo viimeiset viisi vuotta. Mihaela on ajatellut, ettei kukaan haluaisi tälläistä kooltaan pientä, mutta egoltaan hyvinkin isoa vanhempaa herrasmiestä omaan kotiinsa, joten…
28.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa 2016 Romanian matka kohdistui mm. bukarestilaisen eläinsuojeluyhdistyksen, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle, jossa asuu ympärivuotisesti noin 200 koiraa.…
NERO * uros * ikäarvio 7-8 vuotta * kastroidaan * Romaniassa 27.12.2014 Tämä lempeä jättiläinen asustaa tällä hetkellä, eläinsuojelija Anda Murgun koiratarhan pihalla, vapaana muiden koirien parissa. Nerolla on kokoa n.70cm ja 47kg, ei siis ole…