Kodin saanut kissa: TEUVO (nyk. Kummitus)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Teuvo
TEUVO

* n. 1,5 v

* uros

* Suomessa
Teuvo on kokovalkoinen nuorimies ja asustelee hoitokodissa Lahdessa, jonne hän matkasi Rakveren tarhalta. Poika on luonteeltaan aika rauhallinen, mutta tykkää kyllä välillä leikkiä hippaa muiden kisujen kanssa. Teuvo tulee hyvin toimeen muiden kissojen kanssa ja myös koirat ovat ok. Pojalla on hyvä ruokahalu, ei ole nirso minkään ruoan suhteen. Ja vessassa käyntikin sujuu ongelmitta.

Teuvo tykkää kovasti kiipeillä ja nukkua korkealla paikalla. Ihmistä Teuvo pelkää vielä hieman, ei anna vielä silittää itseään, paitsi silloin kun on ruokaa nenän edessä. Mutta eiköhän tuosta ajan kanssa ihan silitettävä kisu tule. Tällä hetkellä poika tykkää vielä katsella ihmisiä hieman kauempaa, luikkii karkuun jos yrittää silittää.

 

Virolainen kotia etsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä ja rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun. Aikuinen kotia etsivä kissa on myös steriloitu tai kastroitu.

 

Teuvo sai oman kodin 1.12.2014

 

6.8.2015

Saimme Kummitukselta kotikuulumisia:

“Nykyään ukon nimeksi on vakiintunut Kummitus. Arka poika on yhä, mutta aika paljon edistynyt siitä millainen oli kun tuli. Makoilee jopa sohvalla ja leikkii vaikka ihmisiä olisi vieressä. Palloja se rakastaa. Vielä ei anna koskea ja kantokoppaa välttelee kuin syöpää. Herkkuja tulee ottamaan ihan kädestäkin. Ihan terveeltä nykyään vaikuttaa ja parvekkeella hengailee ilman pelkoa siitä, että kaveri karkaisi – vahtivan silmän alla silti. Meidän muiden kissojen kanssa myös tulee hyvin toimeen.
Kiitos vielä uudesta perheenjäsenestä!”

 

Varaajana toimi Mari

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: