TIEDOTE 4.6.2020: Kulkurien adoptiokuljetukset peruuntuneet penikkataudin vuoksi

Kulkurien yhteistyötarhalla Romaniassa, Cosobassa, on löydetty penikkatautia. Tämän johdosta olemme tänään 4.6. joutuneet viime hetkellä peruuttamaan suunnitellun ensimmäisen maanteitse tapahtuvan adoptiokuljetuksen Suomeen. Seuraavassa lisätietoa penikkataudista ja tilanteen vaikutuksista Kulkurien toimintaan. 

Tietoa penikkataudista

“Penikkatauti (canine distemper, CD) on morbilliviruksen (paramyksovirus) aiheuttama tarttuva tauti.  Taudille herkkiä eläimiä ovat koirat sekä monet muut kotieläimet ja luonnonvaraiset eläimet, kuten fretit, minkit, ketut ja supikoirat. Tauti ei tartu ihmiseen eikä kotikissoihin. 

Taudin oireita ovat muun muassa kuume, sierain- ja silmävuoto, ruokahalun heikkeneminen, oksentelu, ripuli ja apeus. Vakavassa yleisinfektiossa eläimellä yleiskunto heikkenee ja eläimillä voi olla keuhkokuume sekä keskushermosto-oireita. Keskushermosto-oireet voivat ilmetä kuukausia tartunnan jälkeen ilman muita oireita. Joskus koirilla esiintyy eriasteisia iho-oireita, esimerkiksi anturoiden ja kirsun liikasarveistumista. Taudin oireet vaihtelevat lievästä vakavaan. Monet koirista voivat olla oireettomia, kun taas freteillä kuolleisuus voi olla jopa 100 prosenttia. Taudin itämisaika on useimmiten 1–2 viikkoa.” – Ruokavirasto 

“Rokottaminen antaa yksilötasolla pääsääntöisesti melko hyvän suojan koirille. Rokotuksen tehoa heikentää koiran heikko kunto: huono terveydentila, ravitsemukselliset ongelmat, loiset ja stressi. Myös samanaikainen lääkkeiden käyttö saattaa vaikuttaa rokotuksen tehoon. Perinnöllisillä tekijöillä saattaa olla rokotusten tehoa heikentävä vaikutus. Pennulla emältä ternimaidon mukana saatavat vasta-aineet, ns. maternaaliset vasta-aineet, heikentävät rokotusten tehoa. 

Koirien rokotusten tarkoituksena on paitsi ehkäistä kliinisiä oireita ja kuolleisuutta, myös vähentää virusten erittämistä. Rokotukset eivät siis estä tartuntaa, mutta estävät/heikentävät sairauden aiheuttajien toimintaa ja lisääntymistä elimistössä. Osalle sairauksista saadaan vahvempi puolustusreaktio, osalle heikompi. Oireeton, rokotettu koira voi myös levittää tartuntaa. Tämä riski on normaalitilanteessa vähäinen, mutta esim. penikkataudin päästessä leviämään tulee pikkupennut ja niiden emä samoin kuin muut herkät yksilöt eristää myös rokotetuista koirista.

Kokonaistilanteen kannalta on tärkeää myös ns. laumaimmuniteetti: kun riittävän suuri osuus eläimistä on rokotettu, ei sairaus pääse leviämään tai leviäminen on hitaampaa.” – Eläinystäväsi lääkäri

Tilanne Cosoban tarhalla

Cosoban tarhalla olevat koirat ovat kaikki rokotettuja myös penikkatautia vastaan. Suurimmalla osalla koirista rokotuksia on alla useita. Tästä huolimatta viime viikolla saimme tiedon kahdesta penikkatautiin sairastuneesta pennusta. Kahdella sairastuneella pennulla oli taustalla parvon sairastaminen pieninä pentuina, mikä on todennäköisesti vaikuttanut niiden vastustuskyvyn alentumiseen. Koska penikkatauti tarhaolosuhteissa on hyvin vakava asia, tilanteeseen reagoitiin välittömästi eristämällä sairastuneet pennut ja niille altistuneet koirat erilleen tarhan sadoista muista koirista, hygieniasäännöt otettiin käyttöön ja adoptiokuljetukseen vielä saapumattomia koiria pyydettiin saapumaan valmisteltavaksi muualle. Tartuntaketjusta saatiin tässä vaiheessa niin hyvä ote, että pidimme tietyin turvallisuusmuutoksin vielä adoptiokuljetuksesta kiinni. Toistaiseksi tässä tilanteessa muilla koirilla ei ollut oireita, mutta karanteeniin asetettiin useita altistuneita koiria. Päätimme myös testata kaikki Cosobasta lähtevät koirat penikkataudin varalta, vaikka niillä ei ollut altistusta eikä oireita tartunnasta. 

Tänään 4.6. hetkeä ennen adoptiokuljetuksen lähtöä saimme viimeisten tulosten joukossa kolmannen positiivisen tuloksen. Testit otettiin mahdollisimman lähellä kuljetusta jotta tulokset olisivat mahdollisimman autenttisia. Valitettavasti kolmas positiivinen tulos oli kuormaan suunnitellulta koiralta, joka on aikuinen, useasti rokotettu koira. Kyseisellä koiralla on altistavana tekijänä hoidettu sydänmato, mikä saattaa selittää tartuntaa, mutta siitä huolimatta kolmas tulos muutti tilannetta, sillä meillä ei ollut suoraa tartuntaketjua edellisiin sairastuneisiin koiriin tiedossa ja tilanne muuttui hallitusta hallitsemattomaksi. Teimme nopean päätöksen perua kuljetus kokonaisuudessaan. 

Suuri mysteeri on ollut se, mistä penikkatauti on Cosobaan tullut, sillä ensimmäisenä sairastuneet pennut ovat asuneet Cosobassa jo pitkään, ne ovat asuneet uusissa häkeissä (eli virus ei ole voinut muhia rakenteissa tai pehmikkeissä), eikä niiden lähelle ole tuotu rokottamattomia koiria. Ainoa looginen selitys on, että ympäristössä on liikkunut penikkatautia kantava hilleri/fretti/tms., joita Cosoban ympäristössä on. Se selittäisi myös sairastuneiden rajut oireet ja sen miten rokotetut koirat ovat saaneet tartunnan. Tämä tullaan kuitenkin varmistamaan vielä vasta-ainetesteillä. Tarhan ylläpitäjä, eläinlääkäri Adina Vladut on pitkäaikainen, hyvin luotettava yhteistyökumppanimme, eikä meillä ole mitään syytä epäillä etteikö asiat Cosobassa olisi aina hoidettu niin hyvin kuin mahdollista, myös rokotusten osalta. Adina kuitenkin haluaa keskustella asiasta myös rokotevalmistajan kanssa ja hän harkitsee rokotemerkin vaihtamista. 

Tutkimusten ja käytännön kokemuksen mukaan koirat, joilla on alla moninkertainen, säännöllisesti vuosia annettu rokotussuoja, eivät useinkaan saa penikkatauti-tartuntaa. Rokotetuista koirista korkeimman riskin omaavat pennut/nuoret koirat, joilla alla on vasta vuoden tai kahden rokotussuoja. 

Vaikutus adoptiokuljetuksiin

Kuljetuksen peruuntuminen on hirvittävän sääli, sillä osaa kuorman koirista on odotettu koteihin jopa puoli vuotta. Korona-pandemian takia kuljetukset ovat olleet tauolla kokonaan helmikuun lopusta saakka. Koemme kuitenkin vahvasti, että meillä ei tässä tilanteessa ollut mahdollisuutta toimia mitenkään muutoin. Vastuullisena toimijana hallitsemattomia riskejä ei voida ottaa. 

Myös seuraava, 20.6. suunniteltu adoptiokuljetus on peruttu, sillä tilanteen ollessa monin tavoin avoin, emme halua kiirehtiä epävarmassa tilanteessa yhtään, vaan odottaa ja valmistella heinäkuun alussa alkavat kuljetukset uudestaan, uusilla voimilla ja uusin järjestelyin. 

Cosoban tarha on asetettu karanteeniin ja siellä olevat koirat eivät pääse matkustamaan kahteen kuukauteen. Niistä pidetään tarhalla hyvää huolta ja mikäli ne sairastuvat, niitä hoidetaan oireenmukaisesti. Penikkataudissa selviämismahdollisuudet ovat noin 50-50 rippuen taudin voimakkuudesta ja koiran elimistön puolustuskyvystä yksilöllisesti. 

Vaikka emme ota mitään riskejä penikkataudin tuomisesta Suomeen, on tärkeää muistuttaa, että kotona olevat koirat on rokotettu säännöllisesti. Yleisesti Suomen koirakanta on hyvällä rokotesuojalla varustettuja ja vastustuskyvyltään huomattavasti paremmassa asemassa kuin Romanian kodittomat koirat. Suosittelemme kuitenkin aina alkuajan pitämään saapuvat koirat mahdollisimman vähillä ulkopuolisilla koirakontakteilla, kuten toki suositeltavaa on toimia aina muutoinkin uuden rescuekoiran kanssa. 

Entä se oma koira? 

Kuten edellä mainittua, osa varatuista koirista on asetettu kahden kuukauden karanteeniin. Osa pääsee matkustamaan heinäkuun alusta lähtien ja osan kohdalla tilanne voi muuttua kumpaan suuntaan vain. Yksilölliset tiedot sinulle tiedottaa oman koirasi yhteyshenkilö välittömästi sitä mukaa kun saamme yksilökohtaisia tietoja. Voimme taata sen, että huoli tilanteesta on kaikkien yhteinen ja niin paikalliset toimijat kuin me kaikki Kulkureissakin teemme kaikkemme pitääksemme varatut koirat turvassa ja tuodaksemme ne mahdollisimman nopeasti, mutta vain vastuullisesti odottaviin koteihinsa. 

Lopuksi haluamme välittää lämpimät kiitoksemme kaikille varattujen koirien kodeille. Olette osoittaneet uskomatonta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä tämän kevään vaikeuksien edessä. Olemme vilpittömän häkeltyineitä ja liikuttuneita myötäelämisestänne ja suhtautumisestanne kaikkien vastoinkäymisten edessä. Kiitos! 

Olemme syvästi pahoillamme tilanteesta. 

 

Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
Rescueyhdistys Kulkurit ry.

Lisätietoja koiren omilta yhteyshenkilöiltä tai toiminnanjohtajalta: salla.honkapaa@kulkurit.fi

Lue myös:

Kotia etsivä koira: MARINJA (Saapuu Suomeen kotihoitoon 27.4.)

Pehmeä Marinja etsii kotia, jossa olisi aiempaa kokemusta koirista sekä kosolti rakkautta ja huolenpitoa jaettavaksi. Marinja voisi sopia myös ainoaksi koiraksi.
09/2022
narttu
steriloitu
n. 42 cm / 10 kg
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.4.2024 Adina Vladut on...

lue lisää

Kotia etsivä koira: LUGO

Herttainen söpöliini Lugo etsii kotia tositarkoituksella. Sosiaalisen ja tasapainoisen luonteensa vuoksi Lugo voisi sopia monenlaiseen kotiin.
~ 2023
uros
kastroidaan
30cm / 9kg
Romaniassa (Mihaela Soare)

Lugo on herättänyt valtavasti kiinnostusta kotiehdokkaissa, joten siitä ei oteta toistaiseksi enempää hakemuksia vastaan. Perustiedot ja tausta 16.4.2024 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen...

lue lisää

Kotia etsivä koira: SYSI

Sysi on upea, utelias ja ihmisistä kiinnostunut, mutta tottumaton tarhapentu.
5/2023
Uros
Kastroidaan
45-47 cm/ 12-14 kg
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta25.2.2024 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Tapahtumakoordinaattori (2)

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kotia etsivä koira: HIMMELI (Joulupentue)

11/2021
uros
kastroidaan
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.1.2024 Mihai Grigorie on...

lue lisää

Kotia etsivä koira: MIRAGE (Hotellipennut)

12/2022
narttu
steriloidaan
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.1.2023 Mihai Grigorie on...

lue lisää

Kotia etsivä koira: SAIMA (Runotytöt)

Herkkä Saima etsii koirakokenutta ja osaavaa kotia rauhallisesta ympäristöstä.
09/2020
Narttu
Steriloitu
50 cm/ 17-20 kg
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta 18.1.2024 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarhaa on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carmenin ja...

lue lisää

Kotia etsivä koira: SAVU

3/2023
narttu
ei steriloitu
cm/kg
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.1.2024 Happy Dogs Moreni on...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kotia etsivä koira: POTTER (team Gryffindor)

9/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 15.1.2024 Happy Dogs Moreni on...

lue lisää