Päivitetty 29.10.2021

Tiedote 29.10.2021: Kielimato


 

Medioissa julkaistiin 27.10.2021 tieto Suomessa tuontikoirilla havaituista kielimadoista. Espanjasta tuodun koiran kielimato löydettiin jo tammikuussa ja Kreikasta tuodun koiran kielimato löydettiin lokakuussa.

“Matomaisesta ulkonäöstään ja kielimato-kutsumanimestään huolimatta Linguatula serrata on rapujen tapaan äyriäinen. Lajin pääisäntinä toimivat koiraeläimet ja väli-isäntinä esimerkiksi märehtijät. Pääisännissä jopa kahdeksan senttimetrin pituisiksi kasvavat aikuiset loiset elävät nenänieluun kiinnittyneinä. Ne tuottavat nenäeritteisiin ja ulosteeseen munia, jotka ympäristöstä päätyvät väli-isäntänä toimiviin kasvinsyöjiin, kuten nautoihin ja lampaisiin. Väli-isännässä loisen nuoruusmuodot asettuvat esimerkiksi maksaan, keuhkoihin ja imusolmukkeisiin. Ne voivat tartuttaa koiran, jos koira syö näitä kudoksia raakana. Kielimato tarttuu myös ihmiseen. Ihminen voi toimia sekä loisen pää- että väli-isäntänä, joskin tämä on Näreahon mukaan erittäin harvinaista.

– Koirien tuontiin voi liittyä riski uusista taudeista, joista osa on riski myös ihmiselle. Kattava diagnostiikka ja loislääkitys ennen koiran tuontia sekä seuranta myös tuonnin jälkeen auttavat hallitsemaan riskejä. Kuvatussa tapauksessa omistaja toimi esimerkillisesti ja tartunta saatiin varmistettua ja hoidettua, Anu Näreaho kiittelee.” (Helsingin Yliopisto, 27.10.2021)

Olemme Kulkureissa heti tapausten esiintulon jälkeen aloittaneet tutkimus- ja selvitystyöt ja kontaktoineet asiantuntijoita niin Suomessa kuin Romaniassakin saadaksemme lisätietoa kielimadon esiintyvyydestä, testausmahdollisuuksista ja mahdollisesti ehkäisylääkityksestä. Näiden tietojen keräämisen pohjalta katsomme, onko syytä ja mahdollisuutta tehdä otantatestauksia tai esimerkiksi muuttaa käytäntöjämme ja suosituksiamme ulko- tai sisäloishäätöjen suhteen. Toistaiseksi tilanne ei vaikuta toimintaamme.

Tähänastisen tiedon valossa kielimadon esiintyvyys on vähäistä ja Kulkureilla ei ole lähes kymmenen vuoden ja lähes 3500 tuodun koiran myötä yhtäkään vastaavaa tapausta tiedossamme. Otamme silti aina kaikki mahdollisuudet huomioon ja suhtaudumme vakavasti löytyneisiin loisiin ja muihin sairauksiin, mikä on mielestämme ensisijaisen tärkeää vastuullisessa rescuetoiminnassa.

Kehotamme kauttamme adoptoitujen koirien perheitä olemaan aina valveutuneita kaikissa koirien terveyteen liittyvissä asioissa ja jos koiralla esimerkiksi havaitaan epätyypillisiä/tunnistamattomia loisia, kääntymään aina välittömästi eläinlääkärin puoleen ja tiedottamaan asiasta myös yhdistystä.

Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta saapuvat koirat testataan aina lähtömaassa kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta ja ne rokotetaan kahdesti niin rabies- kuin viitosrokotteellakin. Koirat ulko- ja sisäloishäädetään vähintään kahdesti ja 75% koirista testataan myös multiresistenttien bakteerien osalta. Lisäksi kehotamme adoptioperheitä uusimaan Suomessa kuukauden sisällä vielä kertaalleen ulko- ja sisäloishäädöt, sekä jälkitestaamaan kolme vektorivälitteistä sairautta 7-9 kuukauden jälkeen saapumisestaan.

Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin saadessamme riittävästi lisätietoa em. seikoista sekä Romanian että Suomen pään asiantuntijoilta.

Rescueyhdistys Kulkurit ry.

Lähde: https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/jopa-kahdeksansenttiseksi-kasvava-linguatula-kielimato-loytyi-tuontikoiralta-suomessa

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa