Tiedote 13.3.2020: Koronan vaikutukset Kulkurien toimintaan

Koronaviruspandemialla on vaikutuksia myös Kulkurien toimintaan sekä Suomessa että Romaniassa. Olemme eilen ulkoministeriön ohjeistuksen mukaisesti peruuttaneet tälle kuulle suunnitellun aktiiviemme vapaaehtoistyömatkan Romaniaan välttääksemme kaikkea ylimääräistä matkustamista.

Adoptiokuljetuksen viivästys

Valitettavasti myös adoptoitujen koirien huhtikuun alkuun suunniteltu saapuminen Suomeen on toistaiseksi peruttu. Aiemman tiedotteen mukaisesti olemme siirtyneet maantiekuljetuksiin Zuzu Expressillä ja tällä hetkellä kuljetus ei ole mahdollinen mm. Slovakian yhtenä läpikulkumaana suljettua rajansa. Viivästys koskee tällä hetkellä 40 varattua koiraa ja katkoksen jatkuessa pidempään se tulee koskettamaan myös muita adoptio-ohjelman koiria. Varatut koirat jatkavat normaalia elämäänsä tarhaoloissa ja niistä pidetään huolta siihen saakka kun ne pääsevät aloittamaan matkansa kohti Suomea. Seuraamme kansallista ja valtakunnallista tilannetta koronan suhteen aktiivisesti ja toivomme viivästyksien olevan maltillisen pituisia. Mikäli olet varannut koiran kauttamme, voit olla halutessasi aiheesta yhteydessä koirasi yhteyshenkilöön. Kulkurien adoptiotoiminta muutoin jatkuu toistaiseksi ennallaan, eli adoptioprosessit haastatteluineen ym. ovat normaalisti käynnissä.

Kulkurien tapahtumat

Kulkurien tapahtumiin yleisökokoontumisia koskeva suositus vaikuttaa niin, että esimerkiksi 18.-19.4 sijoittuvat Eläinystäväni messut ollaan järjestäjän toimesta siirtämässä todennäköisesti eteenpäin ja 24.4 suunnitellun Kulkurien & Mustin ja Mirrin Turun match show:n suhteen tilannetta seurataan ja tapahtuma tullaan tarpeen mukaan matalalla kynnyksellä perumaan.Turun kimppalenkit ovat toistaiseksi voimassa, sillä lenkeille osallistuu yleensä varsin vähäinen määrä ihmisiä ja lenkeillä noudatetaan muutenkin välimatkoja toisiinsa. Luonnollisesti emme suosittele yleisen ohjeistuksen mukaisesti saapumaan kimppalenkeille, mikäli sinulla on flunssan oireita tai olet matkustanut hiljattain ulkomailla.

COVID-19 ja koirat

Tämänhetkisen tiedon valossa ei  ole epäilyjä siitä, että kotieläimet voisivat levittää minkään koronaviruksen aiheuttamaa tautia ihmisiin tai sairastua koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, joten tämän suhteen ei ole huolta niin Romaniassa kuin Suomessakaan rescuekoirienkaan suhteen.

Lisätietoja:

Salla Honkapää

Toiminnanjohtaja

Rescueyhdistys Kulkurit ry.

salla.honkapaa@kulkurit.fi

Lue myös:

Kotia etsivä koira: MARINJA (Saapuu Suomeen kotihoitoon 27.4.)

Pehmeä Marinja etsii kotia, jossa olisi aiempaa kokemusta koirista sekä kosolti rakkautta ja huolenpitoa jaettavaksi. Marinja voisi sopia myös ainoaksi koiraksi.
09/2022
narttu
steriloitu
n. 42 cm / 10 kg
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.4.2024 Adina Vladut on...

lue lisää

Kotia etsivä koira: LUGO

Herttainen söpöliini Lugo etsii kotia tositarkoituksella. Sosiaalisen ja tasapainoisen luonteensa vuoksi Lugo voisi sopia monenlaiseen kotiin.
~ 2023
uros
kastroidaan
30cm / 9kg
Romaniassa (Mihaela Soare)

Lugo on herättänyt valtavasti kiinnostusta kotiehdokkaissa, joten siitä ei oteta toistaiseksi enempää hakemuksia vastaan. Perustiedot ja tausta 16.4.2024 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen...

lue lisää

Kotia etsivä koira: SYSI

Sysi on upea, utelias ja ihmisistä kiinnostunut, mutta tottumaton tarhapentu.
5/2023
Uros
Kastroidaan
45-47 cm/ 12-14 kg
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta25.2.2024 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Tapahtumakoordinaattori (2)

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kotia etsivä koira: HIMMELI (Joulupentue)

11/2021
uros
kastroidaan
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.1.2024 Mihai Grigorie on...

lue lisää

Kotia etsivä koira: MIRAGE (Hotellipennut)

12/2022
narttu
steriloidaan
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.1.2023 Mihai Grigorie on...

lue lisää

Kotia etsivä koira: SAIMA (Runotytöt)

Herkkä Saima etsii koirakokenutta ja osaavaa kotia rauhallisesta ympäristöstä.
09/2020
Narttu
Steriloitu
50 cm/ 17-20 kg
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta 18.1.2024 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarhaa on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carmenin ja...

lue lisää

Kotia etsivä koira: SAVU

3/2023
narttu
ei steriloitu
cm/kg
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.1.2024 Happy Dogs Moreni on...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kotia etsivä koira: POTTER (team Gryffindor)

9/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 15.1.2024 Happy Dogs Moreni on...

lue lisää