Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2017

Kulkurit logo

On jälleen tullut aika summata kulunutta vuotta ja kurkistaa seuraavaan. Rescueyhdistys Kulkurit ry:n neljäntenä toimintavuotena yhdistyksen toiminta jatkoi kasvuaan ja kehitystään. Laajeneminen uusien projektien ja toimintojen parissa tapahtui luontevalla tavalla. Pääpainoa pyrittiin kuitenkin kuluneen vuoden aikana pitämään suunnitellusti jo saavutettujen toimintojen laadun ylläpitämisessä ja olemassa olevien prosessien hiomisessa. 

Kulkurit on saavuttanut lyhyessä ajassa vankan aseman Suomen rescuetoiminnan saralla. Kaikessa Kulkurien toiminnassa oleellista on viedä yhdistystä eteenpäin ja ennen kaikkea keskittyä tasalaatuisuuteen ja yhdistyksen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 

Kaiken kaikkiaan Kulkurien sterilointiprojekteissa operoitiin vuonna 2016 yhteensä 1407 eläintä.

Kulkurien toiminnoista tärkeimmän, Romaniassa tapahtuvien sterilointiprojektien saralla jatkettiin vakuuttavaa työtä tuttujen yhteistyökumppanien kanssa. Syksyllä aloitettiin lisäksi lupaava yhteistyö uuden eläinlääkäriklinikan kanssa, jonka vetäjänä toimii Irina Corbu. Myös jatkuva massasterilointiprojektimme Rosiori de Veden kaupungissa jatkoi tasaisesti kulkuaan saavuttaen jo 1,5 vuoden iän. Kaiken kaikkiaan Kulkurien sterilointiprojekteissa operoitiin vuonna 2016 yhteensä 1407 eläintä.

Sterilointien rinnalle nousi tänä vuonna entistä voimakkaammin valistustoiminta. Valistuksen kulkeminen käsi kädessä sterilointitoiminnan kanssa antaa paikalliselle väestölle apua, tietoa, taitoja ja kannustusta, jotta se voi tulevaisuudessa kantaa itsenäisesti vastuuta maansa kodittomien koirien ongelmasta. Valistusta suunnattiin Romaniaan kahdelta taholta. Syyskuussa Romaniassa aloitettiin paikallisen eläinsuojelu- ja eläinlääkäriväen valistus liittyen koirien käyttäytymiseen. Lokakuussa Kulkurien kouluvalistuspaketti “Hobo Education” julkaistiin Rosiori de Vedessä. Koululaisille suunnatussa paketissa käsitellään koirien elekieltä, sterilointien merkitystä ja koirien hyvää kohtelua mielenkiintoisten ja innostavien tehtävien parissa.

Valistuksen kulkeminen käsi kädessä sterilointitoiminnan kanssa antaa paikalliselle väestölle apua, tietoa, taitoja ja kannustusta, jotta Romania voi tulevaisuudessa kantaa itsenäisesti vastuuta maansa kodittomien koirien ongelmasta.

Toukokuussa startattiin myös Kulkurien Carpe-jättiprojekti, joka jatkuu edelleen. Siinä yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme Carmen Mandescun kanssa rakennamme Mitrenin kylään täysin uutta koiratarhaa 150 koiralle. Projekti etenee tasaisen varmasti ja olemme onnellisia tukijoidemme motivoituneisuudesta projektia kohtaan. Yksi ensi vuoden odotetuimpia hetkiä tulee olemaan onnekkaiden koirien siirtäminen huonokuntoiselta Glinan tarhalta uudelle Carpen tarhalle.  

Adoptiotoiminnassa kasvu on ollut kuluneena vuonna odotettua suurempaa. Olemme tyytyväisiä, että pystymme pysymään vauhdissa mukana ja vastaamaan laajentuneeseen kysyntään. Adoptioprosessi on muotoutunut vuosien aikana toimivaksi, luotettavaksi ja ketteräksi. Osoituksena sen jatkuvasta tarkastelusta toimivat uudet käytännöt muun muassa molossityöryhmän perustamisessa, sydänmatopositiivisten koirien tuonnin ehdoissa ja jatkuvassa uusien adoptiorintamalla toimivien aktiivien sekä yhteistyötahojen kartoittamisessa.

Kulkurien kautta sai vuonna 2016 kodin yhteensä 447 koiraa.

Tapahtumasaralla vauhti on jälleen kiihtynyt. Vanhojen tuttujen suosikkitapahtumien rinnalle on noussut uusia tapahtumia, kuten Turun yhteiskävelyt. Lisäksi match show siirtyi Lapset & Lemmikit -messujen yhteyteen. Myös loppuvuoden musiikkipitoinen hyväntekeväisyystapahtuma “Pop’n Good” ilahdutti tukijoitamme.

Kulkurien kautta sai vuonna 2016 kodin yhteensä 447 koiraa. Vuonna 2015 lukema oli 332. Adoptiolentoja saapui Suomeen kaikkiaan 79 kappaletta vuoden 2016 aikana.

Kulkureissa toimii tällä hetkellä 41 vapaaehtoista aktiivia ja osa-aikaisesti palkattu toiminnanjohtaja. Säännöllisten uusien aktiivien rekrytoinnin, tyky- ja virkistyspäivien ja kokousten myötä pyrimme kantamaan vastuuta toimijoidemme jaksamisesta ajoittain raskaankin vapaaehtoistyön pyörteissä.

Vuosi 2016 oli intensiivinen. Vuodelle 2017 meillä on aivan uusi vaihde varastossa.

Miltä ensi vuosi näyttää? Luonnolisesti steriloinnit ja valistustoiminta jatkuvat vahvana ja niiden ympärille on kehitteillä merkittäviä uudistuksia. Emme malta odottaa päästäksemme kertomaan näistä lisää! Adoptiotoimintaa jatketaan entiseen malliin ja toiveena on jälleen ottaa uusia askelia yhteistyössä suomalaisten viranomaistahojen kanssa. Carpe-projekti jatkuu ja mitä todennäköisemmin projektien saralla tullaan näkemään myös muita lyhytkestoisempia projekteja. EU-tason toimintaan perehtyminen ja siinä eteneminen on myös työn alla.

Vuosi 2016 oli intensiivinen. Vuodelle 2017 meillä on aivan uusi vaihde varastossa. Sen avulla saamme nostettua kodittomien koirien tilannetta Romaniassa melkoisen pykälän verran ylöspäin.  

 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille teille ja tervetuloa mukaan Kulkurien vuoteen 2017! 

 

Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
Rescueyhdistys Kulkurit ry

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää