Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
Tokyo saapui Red Pandalle vuonna 2023. Se löydettiin hämmentyneenä makaamasta mudan keskeltä erään kovan myrskyn jälkeen. Sillä oli päällään kaulapanta sekä tuore trimmaus ja epäilyksenä on, että se oli mahdollisesti karannut pihalta ukkosta pakoon. Red Pandalla uskottiin Tokyon löytävän pian takaisin omaan kotiinsa ja siitä postattiin ilmoituksia, mutta kukaan ei kysellyt pojan perään. Löytöhetkellä Tokyolla oli anaplasmoosi ja hän oli sydänmato positiivinen, kumpikin hoidetiin heti alkuun Red Pandalle saapuessa. Tokyo oli löydettäessä vasta noin vuoden ikäinen ja on todennäköistä, ettei ensimmäinen koti ole antanut sille loishäätöjä tai rokotuksia. Tokyolla ei ollut löydettäessä myöskään mikrosirua eikä sitä oltu aiemmassa kodissa vielä kastroitu. Romaniassa Tokyon tyyppinen koira on suurella todennäköisyydellä elänyt lähinnä ulkona pihakoiran elämää, eli se tarvitsee uudelta perheeltään todennäköisesti paljon aikaa ja ymmärrystä totutellessaan Suomessa uuteen ympäristöön, kotikoiran tapoihin, sisäsiisteyteen etc.
Reipas Tokyo on avoin, itsenäinen, aktiivinen, leikkisä ja nuoren koiran energiaa pursuava uros. Se pitää paljon kaikista ihmisistä ja vapaaehtoisista, joita tarhalla käy. Tämä poika ei kuitenkaan turhia kohella häkissä ihmisen tullessa sisälle häkkiin vaan malttaa olla suht hyvin silitettävänä. Tokyota saakin silitellä miten vaan ja käsittelykin vaikuttaa onnistuvan. Aktiivimme veivät Tokyon myös hihnassa ulkoilemaan ja ulkoillessa sillä oli selvästi kova hoppu nuuskimaan uteliaana uutta ympäristöä. Kutsuttaessa Tokyo tuli kuitenkin luokse ja se osasi myös istua ja odottaa. Delia uskoo, että Tokyo voisi sopia myös lapsiperheeseen, kunhan ei aivan pienimpien lasten kanssa. Tokyo kaipaa ehdottomasti aktiivisempaan kotiin eikä siitä ole pelkästään sohvaperunaksi.
Tokyo on mahdollisesti chow chow mix ja sillä onkin muiden ulkonäkö yhtenäisyyksien lisäksi lähes kokonaan sininen kieli sekä punertavan ruskean/kerman värinen puolipitkä turkki, joka tulee vaatimaan jonkin verran säännöllistä hoitoa. Mahdollisen rotumixin takia Tokyota ei ensisijaisesti luovuteta kerrostaloon. Tokyo ei ole kaikista haukkuherkimmästä päästä vaan se haukkuu jos muut haukkuvat, mutta sillä saattaisi hyvinkin kerrostalossa asuessa olla taipumusta reagoida esimerkiksi rappukäytävän ääniin. Red Pandan tarhalla ei ole mahdollisuutta testata yhteensopivuutta kissojen kanssa, minkä vuoksi Tokyolle ei harkita kotiehdokkaiksi myöskään perheitä, joissa on kissoja tai muita pieneläimiä.
Delian kertoman mukaan Tokyo tulee pääsääntöisesti toimeen toisten koirien kanssa. Se voisi sopia hyvin perheeseen, jossa olisi kaverina saman kokoinen tai sitten isompi narttu, jotta leikkiminen ja yhteiselo olisi mahdollisimman reilua kaikille osapuolille eikä kukaan jäisi leikin tiimellyksessä jalkoihin. Tokyo tykkää kovasti paini- ja hippaleikeistä, mutta sen kerrotaan juoksevan ja hyppivän itseään pienemmän nartut mukkelismakkelis kumoon. Luonne ja leikkityyli voivat toki vielä tasaantua iän myötä, kunhan poika hieman kypsyy lisää. Tokyo sopisi reippaan luonteensa puolesta todennäköisesti monenlaisiin ympäristöihin sekä perheisiin. Tämän määrätietoisen pojan kanssa tarvitaan varmasti ripaus huumorintajua, kärsivällisyyttä ja lempeää ohjausta, mutta hänestä saisi joku sitoutunut perhe itselleen varmasti ihanan uskollisen ystävän.
Päivitykset
5.5.2025
Tokyo tassutteli adoptio-ohjelmaan omaa perhettään etsimään!



