Kodin saanut koira: TROTI (nyk. Robert)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

26.10.2014

26.10.2014


TROTI

* 2-3-vuotias

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

19.11.2014

Troti, jättimötkö, litistetty labradori. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Troti on juurikin tälläinen rakastettava nuorukainen, johon Kulkurien aktiivit ihastuivat tavatessaan sen Glinan tarhalla lokakuussa 2014. Trotin hauska ruumiinrakenne on syynä sen erikoisiin lempinimiin, sillä Trotilla on ison koiran vartalo ja tassut yhdistettynä lyhyisiin jalkoihin.

Ikää Trotilla on noin 2-3 vuotta ja kooltaan se on noin 37-40 cm korkea. Painoa Trotilta löytyy jopa 20 kg ja tästä johtuen on erittäin tärkeää pitää huolta Trotin lihaksista ja siitä, ettei sille kerry yhtään ylipainoa tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä Troti asuu yhdessä emonsa ja toisen nartun kanssa eli omassa kodissa sitä voisi olla odottamassa koirakaveri. Luonteeltaan Troti on rauhallinen ja ystävällinen, varsinainen sydäntenmurskaaja!

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Troti saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Troti on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

4.1.2015
Lisätty uusia kuvia upeasta Trotista! Missä olisi tämän pojan ikioma koti?

16.3.2015
Troti on varattu ikiomaan rakastavaan kotiin Suomeen!

11.4.2015
Troti (nyk. Robert) on matkustanut tänää ikiomaan kotiinsa!

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen,oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Niinalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: