Kodin saanut koira: TYTTI

Tytti on sosiaalinen ja reipas, kiipeilemiseen erikoistunut tyttö.
Syntymäaika: 7/2022
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 35cm/ 5kg

Perustiedot ja tausta

15.2.2024

Carpe oon lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Tytti on löytynyt läheisestä metsästä toisen koiran kanssa ja sen uskotaan olleen omistettu koira. Tytti istui nätisti paikoillaan, odotti että häntä lähestytään ja hyppäsi syliin

Tytti on taitava kiipeilijä ja karkaa helposti, jonka vuoksi se asuu sisärakennuksessa. Tytti sosiaalinen ja reipas. Se tulee rohkeasti vieraiden luo, hyppii kohti ja välillä heittää selälleen saamaan rapsutuksia. Namit maistuvat Tytille oikein hyvin, mutta ihmisten huomio on ehdottomasti parasta mitä voi olla. Tytti on itsenäinen ja tasapainoisen oloinen ja se tulee toimeen sekä urosten, että narttujen kanssa ja on aavistuksen täpäkkä.

Pieni ja suloinen Tytti voisi sopia monenlaiseen kotiin ja elää myös perheen ainoana koirana. Reippaasta ja tasapainoisesta koirakaverista ei myöskään olisi haittaa. Tytillä ei ole minkäänlaista kokemusta kotikoiran elämästä, joten se tulee tarvitsemaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Päivitykset

27.4.2024

Tytti saapui tänään ikiomaan kotiinsa Suomeen <3 

20.2.2024

Onnekas Tytti tepasteli suoraan varattuna koirana nettisivuille <3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tina Rekola

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: