Kodin saanut: URSA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

URSA

* 2 kk

* narttu

* Romaniassa.

 

 

Ursa ja sen neljä muuta sisarusta elävät tällä hetkellä Bukarestissa, pienellä aidatulla rakennustyömaa alueella. Pentujen emä löydettiin myrkytettynä kesäkuun lopussa ja sen jälkeen nämä sisarukset ovat pärjänneet keskenään. Paikalliset romanialaiset eläinsuojeluaktivistit käyvät ruokkimassa pentuja päivittäin ja viettävät näiden kanssa aikaa, jotta pennut sosiaalistuisivat mahdollisimman paljon.

Ursan ja sisarusten emä oli kooltaan pienikokoinen, mutta nämä pennut kasvavat kooltaan ainakin keksikokoisiksi.

Ursa on kuin mikä tahasa normaali pentu: utelias, leikkisä, rohkea ja ystävällinen.  Pennut ovat karusta elämän alustaan huolimatta hyväkuntoisia.

Pennut majailevat tällä hetkellä rakennustyömaalla, missä on tarkoitus aloittaa työt jo parin viikon päästä. Romanialaiset eläinsuojelijat yrittävät nyt epätoivoisesti löytää pennuille mahdollisimman nopeasti hoitopaikat, johon ne pääsisivät turvaan odottamaan omaa kotiaan.

Muistathan, että pentua ei tule ottaa hetken mielijohteesta, vaan koiran täytyy mahtua elämänsuunnitelmiisi seuraavien jopa 15-vuoden ajan. Nämä pennut olisivat loistavia harrastuskavereita ja sopisivatkin kotiin, jossa niiden kanssa harrastettaisi jotain.

Pennut tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuina, sirutettuina ja loishäädettyinä.

Ursa (nyk. Tira) sai kodin syyskuussa 2012.

Päivitetty 09.09.2012

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: