Kodin saanut kissa: USKO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

DSCI0147
USKO* n. 4 v
* uros (kastroitu)
* suomalainen

 

Usko syntyi maaseudulle kesällä 2010. Se sai onnekkaasti hyvän kodin aivan pentuna ja on elänyt neljä vuotta hyvää kissan elämää palvelutalossa asuvan vireän omistajansa kanssa. Usko ulkoilee nykyisessä kodissaan päivittäin, se osaa hienosti kulkea valjaissa ja kylällä on ihan tuttu näky sekin, kun Usko matkustaa omistajansa harteilla kuin papukaija. Usko onkin hieman sellainen koiramainen kissa, hyvällä tavalla. Se on saanut elää kiinteästi omistajansa kanssa ja niinpä Uskosta on kehittynyt varsin monipuolinen ja ymmärtäväinen kissa.

Usko ymmärtää puhetta, se tietää mitä tarkoittaa syömään, ulos, sisälle ja nukkumaan. Nukkumaan tarkoittaa sitä, että saa hypätä sohvalle omistajan kainaloon ja käynnistää kehruumoottorin. Mikään tahdoton lötjäke Usko ei kumminkaan ole, se on Kolli parhaassa iässä ja tietää sen itsekin. Uskolla on luonteessaan ripaus voimaa ja vahvaa tahtoa, vaikka se ihmisten kanssa erinomaisesti toimiikin, toiset kissat, ainakaan toiset kollit, eivät kuulu sen kaverilistalle.

Uskolla on edessään valitettava elämänmuutos, kun sen omistaja muuttaa toisaalle, eikä voi ottaa Uskoa enää mukaansa. Niinpä Uskolle etsitään nyt mahdollisimman pikaisella aikataululla uutta, lopullista kotia. Usko on nykyisessä kodissaan syönyt vaihtelevasti kaikkea, kuiva- ja märkäruokaa, ja sen erityisherkkuihin kuuluu raaka kananmuna ja muikut, joita se onkin säännöllisesti saanut. Usko painaa komeat 6-7 kiloa ja sen turkki kiiltää hienosti.

Uskolle etsitään kotia aikuisperheestä. jossa se pääsisi valvotusti ulkoilemaan, koska on siihen tottunut. Pienten lasten perheeseen Usko ei välttämättä ole paras vaihtoehto, sillä se on ollut hyvin vähän lasten kanssa tekemisissä. Usko asuu tällä hetkellä Vesilahdessa, ja sitä pääsee sovitusti tapaamaan.

Yhteydenotot Sallalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: