Kodin saanut koira: VINHA

Syntymäaika: 8/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
1.2.2019

Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä leikkaamattomia koiria ja näiden jälkeläisiä. Sterilointien  ja tiedon lisäämisen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, jotta koirien määrä joskus vähenisi. Kevät on kodittomien pentueiden sesonkiaikaa. Pentuja syntyy pilvin pimein ja vaikka romanialaiset eläinsuojelijat tekevät enemmän kuin kaikkensa, vain pieni osa pennuista päätyy hyvien ihmisten hoivaan. Näistäkin pennuista parvovirus vie ison osan, joten vain hyvin pieni osa selviää ensimmäisten elinkuukausien ohi. Ja tästä pienestä osasta vielä pienempi osa on niin onnekkaita, että löytää tiensä One Rescue Associationin henkilökunnan suojiin ja sen myötä Kulkurien adoptio- ohjelmaan.

Vinha on yksi niistä onnekkaista, joilla on nyt mahdollisuus löytää oma perheensä Suomesta. Sen rokotusohjelma on edennyt siihen pisteeseen, että se voi nyt alkaa etsimään omaan kotiaan. Vinha asuu muiden pentujen kanssa ja tulee niiden kanssa toimeen. Vinha on reipas, leikkisä, ystävällinen ja touhukas pentu. Se suhtautuu uusiin asioihin innostuneen kiinnostuneesti. Vinhan kokemukset ympäröivästä maailmasta ovat kuitenkin varsin rajalliset, joten kodin tulee olla valmis ohjaamaan ja tukemaan sitä kärsivällisesti ja johdonmukaisesti sen tutustuessa uuteen kotiinsa ja sen ympäristöön. Reipas koirakaveri kotona olisi varmasti Vinhan mieleen, mutta se varmasti nauttisi myös olosta perheensä ainoana silmäteränä. Vinha on nuori koira ja se tuleekin tarvitsemaan myös paljon aktiviteettia ja virikkeistämistä, jotta se pysyy tyytyväisenä.

Vinha painaa tällä hetkellä noin kymmenen kiloa, joten siitä kasvaa todennäköisesti keskikoinen, noin parikymmenkiloinen ja viisikymmentäsenttinen neitonen.

Päivitykset
9.3.2019
Hurmaava Vinha on tänään lentänyt Suomeen oman perheensä luo. Hotellilla luovutushetkellä Vinhaa jännitti vielä matkan jäljiltä kovasti, mutta kotimatkalla autossa Vinha jo alkoi rauhallisesti nukkumaan matkaväsymystä pois. Ihanaa yhteistä elämää Vinhalle ja perheelle!

10.2.2019
Suloinen Vinha on varattu omaan kotiin, jossa Vinhaa jo kovasti odotetaan.

1.2.2019
Vinha aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoption-ohjelmassa.

__________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Vinha tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Vinha saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vinha on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: