Kodin saanut koira: AMADEUS

Syntymäaika: 3/2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
21.10.2018
Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, eläinoikeuksien aktiivinen puolesta puhuja sekä Happy Dogs Moreni – koiratarhan ylläpitäjä. Koiratarhalla on vajaa 150 koiraa, joista jokainen on steriloitu tai kastroitu, jos niiden ikä sen vain sallii ja rokotuksin suojattu. Anda itse sanoo, että se on vähintä, mitä he voivat tehdä. Koiramäärä on romanialaisittain varsin maltillinen, mutta Anda itse kertoo toivovansa, että koiria olisi ainakin puolet vähemmän. Hän tuskailee, että he tekevät paljon töitä pitääkseen tarhan koiramärän mahdollisimman alhaisena, mutta heille hylättyjen koirien määrä on älytön. Niitä heitetään aitojen yli ja jätetään kassissa porttien ulkoupuolelle.

Amadeus löydettiin emonsa ja sisarustensa Nenan ja Tofyn (ei ohjelmassa) kanssa hylättynä sillan alta. Amadeus on ehdottamasti ihmisen koira. Sen ilo repeää äärimmilleen kun se saa olla ihmisten kanssa. Se liiskautuu ihmistä vasten ja irrottautuu ainoastaan tehdäkseen pari ilon pyörähdystä. Amadeus tulee toimeen muiden koirien kanssa, mutta sen kohdalla on huomioitava, että sen energisyys ei sovi sellaisen koiran rinnalle, joka kaipaa kovasti rauhaa, esimerkiksi vanhan koiran. Amadeus tulee tarvitsemaan virikkeellisen ja aktiivisen kodin, jossa ymmärretään koiran tarvitsema monipuolinen elinympäristö ja aktivointi.  Vastalahjaksi koti saa ihan mielettömän sympaattisen ja hullunkurisen sekä rakastavan perheenjäsenen. Amadeus haukkuu silloin tällöin, mutta tyhjän räksyttäjä se ei tuntuisi olevan.

Amadeus on kooltaan noin 54 senttiä ja 22-24 kiloa.

Päivitykset
9.3.2019
Amadeus on matkannut ikiomaan kotiin.

30.1.2019
Ihana Amadeus on vihdoin varattu omaa kotiin!

21.10.2018
Pitkästä aikaa Kulkurien aktiivit pääsivät tapaamaan ihanaa Amadeusta, ja onneksi pojalle kuuluu hyvää. Amadeus pursuaa energiaa juosten ympäri pihaa, välillä kuitenkin varmistaen että ihmiset ovat edelleen tallella. Amadeus pursuaa iloa ja antaa ihmisille niin haleja kuin pusujakin. Vaikka Amadeus onkin varsinainen halinalle, on poika myös selvästi hajujen perään ja nuuskutteleekin pihalla jälkien perässä.  Tulevan kodin olisikin hyvä olla valmis tarjoamaan Amadeukselle erilaista nenätyöskentelyä ja ottamaan vastaan nuuskuttelun jälkeiset halit. 

22.3.2018
Amadeus aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Amadeus saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Amadeus on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Matleena Grönroos

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: