Kodin saanut: WALTHER (Belliksen pentu)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

WALTHER

* s.02/13

* uros

* Romaniassa.

 

 

 

 

08.04.2013

Walther on tällä hetkellä Romaniassa Glinan tarhalla odottamassa omaa kotiaan.

Alma, Bandit, Fiona, Karla, Kelly ja Walther kuuluvat kaikki samaan pentueeseen. Pienen perheen tarina alkaa eräänä helmikuisena yönä, jolloin emo ja pennut oli käyty pimeän turvin hylkäämässä tarhan tontilla olevaan pieneen mökkiin.

Emo Bellis oli tarhalle saapuessaan heikossa kunnossa, sen entiset omistajat eivät selkeästikään olleet hoitaneet tyttöä ja pentujen maailmaan tulo oli varmastikin ollut viimeinen pisara ja Bellis pentuineen oli saanut lähteä. Tarhalle ilmestyessään pennut olivat muutaman päivän ikäisiä ja niiden arvoitu syntymäaika on helmikuun alussa. Belliksen ja pentujen onneksi, ne oli toimitettu Glinan tarhalle, jossa niistä huolehditaan kunnolla, sillä yhtä hyvin niiden kohtalona olisi voinut olla tulla hylätyksi jonnelin mistä kukaan ei olisi niitä löytänyt. Bellis on koko tarhalla olo ajan ollut erittäin tunnollinen äiti ja se onkin kasvattanut kaikki lapsosensa hyvin.

Pennut ovat sosiaalisia, uteliaita, leikkisiä ja terveitä ja ne ovat tottuneet paitsi toisten koirien kanssa laumassa elämiseen, myös vaihtuvien ihmisten seuraan ja käsittelyyn. Pentujen emo on n. 45cm korkea ja painoa löytyy 15-18kg, joten pennut tulevat todennäköisesti jäämään suurin piirtein saman kokoisiksi. Pennut ovat valmiita matkustamaan omiin koteihinsa toukokuun puolessa välissä käytään läpi rokotusohjelman. Pentujen emon Belliksen löydät täältä.

Huomiothan, että koiran tulee mahtua elämääsi ainakin seuraavat 10 vuotta, niin ylä- kuin alamäissäkin. Tulevan kodin tulee muistaa, että pennulle tarvitsee opettaa kaikki alusta alkaen, sisäsiisteydestä, remmikävelystä ja muista suomalaisen kotikoiran tärkeistä opeista lähtien. Pennut etsivät motivoituneita, sitoutuneita ja rakastavia koteja loppuelämäkseen, eikä niitä tule ottaa hetken mielijohteesta.

27.5.2013

Walther matkasi Tanskaan omaan kotiin.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Yhteydenotot Tanjalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: