Päivitetty 27.10.2013

Kodin saanut: WORM


 

WORM

* n. 1v

* Uros

* Romaniassa.

 

 

 

 

Worm on nuori uroskoira Andan luona, joka on löytynyt kadulta pentuikäisenä. Worm oli jäänyt auton alle ja virunut kadulla yli viikon, ennen kuin pääsi turvaan ja hoitoon. Wormin erikoinen nimi on syntynyt löytöhetkellä, sillä Autokolarissa vaurioituneen jalan yksi luu oli täynnä matoja. Worm odotteleen nyt omaa kotiaan Andan huomassa.

Worm oli pahasti loukkaantunut autokolarissa, mutta vamma on hoidettu ja matoinen jalka leikattu kuntoon lääkärissä. Nyt Worm on kuin kuka tahansa normaali koira. Leikkii vauhdikkaasti juoksennellen muiden koirien ja kissojen kanssa , eikä vammaa enää huomaa juuri ollenkaan.

Worm on nyt n. vuoden vanha, n. 40 cm korkea ja painaa n. 10 kiloa. Wormista tuskin tulee keskikokoista suurempaa.

Andan sanoin, Worm ei välttämättä ole maailman kaunein koira, mutta luonne tällä kaverilla on puhdasta kultaa. Worm on iloinen ja leikkisä kaveri, joka tulee hyvin toimeen sekä kissojen,että koirien kanssa. Wormille optimaalisin koti olisikin sellainen, jossa on muita eläimiä, tai lapsia, tai vaikka molempia. Worm on myös tottunut nukkumaan Andan luona sisätiloissa.

Yhteydenotot Johannalle.

Päivitetty 23.07.2012

Worm on kyllä hyvin mukava koirapoika. Pääsin kaveriin tutustumaan Romanian matkallani 3-6.9.12 ja kyllähän Wormin aika olisi jo päästä omaan kotiinsa. Worm on yllättävän pienikokoinen, hyvin kaunis nuori koira. Jonkunlaista jännitystä uusien ihmisten tapaamisessa Wormin kohdalla oli havaittavissa, mutta nopeasti poika reipastui ja tuli kutsuttaessa aina iloisesti luokse. Wormelää tällä hetkellä Andan luona suuressa koiralaumassa ja mitään ongelmia muiden kanssa toimeen tulemisessa ei Wormilla näyttänyt olevan.

Jos Wormin aikaisempi tausta ei olisi ollut tiedossa, ei Wormin liikuntakyvystä ainakaan voinut päätellä minkäänlaista merkkiä tapahtuneesta autokolarista.Worm on todella sydämellinen koira ja pienen alkujännityksen jälkeen avoin ja mukava tyyppi. Ja jos uroksia nyt herrttaisiksi voi kutsua, niin Worm on juuri sellainen.

Wormin tulevalta kodilta toivotaan lämmintä syliä, pitkiä rentoja lenkkejä ja voisi joku mukava narttukoirakin olla Wormille ihan mieluinen kaveri.

Päivitetty 25.09.2012

Lisätty kuvia 25.09.2012

Kulkureiden Sallan kertomaa Romanian matkaltaan Wormista:

Tapasimme Wormin lokakuun lopun Romanian matkallamme ja ensimmäisenä kiinnitin huomion Wormin kokoon, sehän on ihan tosi pieni! En ollut Wormia ennen livenä tavannut ja kuvista se näyttää aika rujolta, ei niin kovin kauniilta tai komealta, mutta täytyy sanoa että Worm varasti kyllä suuren palan sydämestä vaatimattomalla, ystävällisellä ja rakastettavalla luonteellaan.

Worm ei ole mikään porukan päällepäsmäri, ei ollenkaan, mielummin se väistää kuin joutuu mihinkään kinaan. Meidän, vieraiden ihmisten, ympärillä kävi koko ajan kuhina, koirat olivat valtavan kiinnostuneita ja innoissaan uusista hajuista ja tuliaisista, niin että Wormkin pääsi lähelle meitä vasta vierailumme loppuvaiheessa. Hiljaa ja huomaamattomasti se hiippaili taakseni ja nuuski niskaani istuessani maassa. Kun käännyin katsomaan Wormia, se säpsähti ja sitten sen häntä alkoi vatkata onnellisena; “Minut on huomattu!”

Sylittelimme hetken kunnes kuhina ympärillämme taas kasvoi ja Worm katso viisaammaksi poistua sivumpaan. Seurasin poikaa katseellani pitkään ja halu oli vastustamaton napata se kainaloon ja lähteä kotiin.

Päivitetty 04.11.2012

Lisätty kuvia 04.11.2012

Worm on varattu.

Päivitetty 16.12.2012

Worm sai kodin Suomesta 29.12.2012

Päivitetty 03.01.2013

 

Kuvat aukeavat klikkamalla isommiksi

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.