Kodin saanut koira: ELIZAH (nyk. Hippa)

Syntymäaika: 5/2017
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:


Perustiedot ja t
austa

9.11.2017

Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Bukarestista. Glinan koiratarhaa pyörittää Asociatia A Doua Sansa, joka on vapaaehtoinen eläinsuojeluyhdistys. Tarha sijaitsee vuokramaalla, valtavan pellon keskellä, jossa ei talvisin ole suojaa lunta ja hyytävää pakkasta vastaan ja kesällä tarha on polttavan auringon ja kuivuuden armoilla. Tarhan alueella on pieni rakennus, jossa säilytetään vähän ruokaa kerrallaan ja pienimmät pennut pääsevät sinne suojaan. Tarhalla ei voi säilyttää paljoa ruokaa tai mitään muuta rahanarvoista, sillä kaikki varastetaan. Tarhalla on jatkuvasti noin 300 koiraa.

Elizah päätyi siskonsa Eonan kanssa Glinan tarhalle kunnallisen tarhan kautta. Elizahin emo oli synnyttänyt ainakin kuusi pentua kadulle, jossa se oli hoitanut niitä parhaansa mukaan. Ystävälliset ihmiset olivat pitäneet huolta tästä koiraperheestä ja ruokkineet niitä kadulla, mutta silti perheellä kävi huono tuuri. Rankkurit nappasivat emon pentuineen kunnalliselle tarhalle, missä koirien olot ovat kaikinpuolin varsin karut. Koiraperhettä kadulla hoitaneet ihmiset maksoivat koirien ylläpidosta koiratarhalla, mutta silti neljä pennuista kuoli mahdollisesti nälkään. Tästä suivaantuneina koirista huolehtineet ihmiset maksoivat emon ja kaksi sairaalloisen laihaa pentua pois tarhalta ja toimitti ne Glinan tarhalle. Siellä emon onni kääntyikin, sillä se sai hyvän kodin Romaniasta. Emo on keskikokoinen, avoin, rauhallinen, sosiaalinen, tasapainoinen ja ystävällinen koira.

Elizah on siskonsa tapaan iloinen ja leikkisä pentu, joka on kasvanut oikein hyvin elämän alkutaipaleen aliravitsemuksesta huolimatta. Se on innokas ja utelias touhottaja, mutta ei kuitenkaan ihan mahdoton energiapommi. Elizahia on kuvattu reippaaksi, avoimeksi ja sosiaaliseksi pennuksi, joka viihtyy niin ihmisten kuin muiden koirienkin seurassa.  Se ei jännitä ihmisen käsitellessä sitä. Elizah ei juurikaan hauku koiratarhalla.

Elizah on taitava kiipeilijä, joten häkin aidat eivät pidätelleet sitä ja se asuu nyt vapaana koiratarhan etupihalla. Tulevan omistajan onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei uteliaisuus ja hämmästyttävän hyvät kiipeilytaidot vie Elizahia omille reissuilleen.

Elizah on nyt 40cm korkea ja se painaa noin 7 kiloa. Sen arvioidaan kasvavan keskikokoiseksi koiraksi tai jäävän hieman sitä pienemmäksi.

 

27.1.2018
Elizah matkasi tänään omaan kotiinsa, jossa se tunnetaan nimellä Hippa. Iloisia hetkiä Hipan perheelle!


31.12.2017

Elizah on saanut mitä parhaimman uuden vuoden lupauksen: se on varattu omaan kotiin!

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Elizah saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Elizah on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Elizah tulee Suomeen steriloimattomana nuoren ikänsä vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Elizahin yhteyshenkilönä toimii Maikku Wikberg.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: