Kodin saanut koira: SAARA

Syntymäaika: 2015-2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta (Päivitetty 17.2.2018)
Eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVet  on yksi Kulkurien Romanialainen pääyhteistyökumppani. Teemme OneVetin kanssa tiivistä yhteistyötä päivittäin, sillä klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi OneVetin koirasuojalla Cosoban kylässä odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 400 koiraa. Yksi näistä koirista on herttainen ja kaunis Saara-neito. Saaran tarina on tavallinen, syystä tai toisesta se on hylätty kodistaan kadulle oman onnensa nojaan. Onneksi Saaran sattui huomaamaan eläinrakas paikallinen nainen. Nainen hoitaa ulkomaille adoptoitujen koirien Traces-papereita ja kerran mennessään OneVetiin otti hän Saaran kadulta mukaansa ja vei turvaan koirasuojalle.

OneVetin omistaja, eläinlääkäri Adina Vladut kertoo, että  Saara on perusluonteeltaan rauhallinen, lempeä ja ystävällinen. Se tulee hyvin toimeen aivan kaikkien koirien kanssa. Uusissa tilanteissa se hieman hämmentyy, mutta on pienestä ujoudesta huolimatta hyvin ystävällinen ja kiltti. Saara vaikuttaa vähän sellaiselta hiljaiselta ja pidättyväiseltä tytöltä, joka kotiuduttuaan tutussa ympäristössä voisi saada kuin vahingossa ilohepuleita ja olla sitten niiden jälkeen hämmästynyt miten ilo lähtikään lapasesta.

Saara on noin 45cm korkea, +10kg painava pienehkö keskikokoinen koiruus.

8.4.2018
Saara saapui Suomeen 29.3. Kaikki on sujunut hyvin ja suloinen neiti alkaa pikku hiljaa löytämään kotikoiran ihanuuksia. Etenkin lelut ja lumihangessa pyöriminen on ollut Saaran mielestä hauskaa hommaa.

11.3.2018
Herttainen Saara on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

—————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Saara saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Saara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: