Kodin saanut koira: ATAI

Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
9.10.2018

Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään kadunvarteen tai pellonlaitaan, missä niillä on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä hengissä. Toisinaan tällaisia pieniä pentuja kohtaa onni ja ne päätyvät eläinsuojelijoiden ylläpitämille tarhoille. Näin kävi, kun eräs eläinrakas henkilö löysi Atain ja Aseran hylättyinä kerrostalon pihalta Bukarestista. Hän tunsi Kulkurien yhteistyökumppanina toimivan Carmenin ja niin pennut päätyivät Carpen tarhalle etsimään omia kotejaan.

Atai ja Asera ovat molemmat tyypillisiä iloisia, touhukkaita ja reippaita pentuja. Ne suhtautuvat kaikkiin vieraisiin suurella innolla ja ovat kovin huomionkipeitä ja sosiaalisia. Ne ovat heti ensimmäisenä pomppimassa ihmisiltä huomiota ja touhuavat koko ajan jaloissa mukana. Molemmat ovat leikkisiä ja innokkaita ja tulevat varmasti kaipaamaan tekemistä ja liikuntaa kotona. Molemmat pennut tulevat hienosti toimeen muiden koirien kanssa.

Atai on todellinen riiviö. Sillä on hurjasti virtaa ja se kaipaisikin kovasti kotiin missä sillä olisi tarpeeksi puuhattavaa. Atai touhuaa mielellään ihmisten kanssa ja siitä saisikin varmasti hyvän harrastuskaverin.

Atai tulee aikuisena olemaan keskikokoinen, noin 50-55 cm korkea.

27.11.2018
Atai on päässyt aloittamaan suuren seikkailunsa, sillä se on lentänyt oman perheensä luokse Suomeen. Onnea koko perheelle!

25.10.2018
Suloinen Atai on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

9.10.2018
Atai aloitti kodin etsinnän Kulkurien sivuilla.

______________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Atai tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Atai saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Atai on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: