Kodin saanut: ISABELLE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

ISABELLE

* 1-vuotias

* narttu

* Romaniassa.

 

 

 

 

23.07.2013

Vierailimme heinäkuun puolivälissä Romaniassa uudehkolla Dog Rescue -tarhalla. Ilta alkoi jo hämärtää, kun parkkeerasimme auton tarhan porttien eteen ja aloimme purkaa tavaroita autosta. Tarhan portti aukesi ja sieltä ensimmäisenä luoksemme juoksi pieni mustavalkoinen hyvin puudelimainen koiraneiti. Koira oli valtavan iloinen nähdessään meidät, se kävi moikkaamassa kaikkia vieraita vuorotellen avoimesti ja ystävällisesti ja johdatti meidät tarhaan sisälle.

Dog Rescue -tarhan Daniela Stoica kertoi koiran nimen olevan Isabelle ja sen olleen tarhalla noin kaksi kuukautta. Daniela löysi Isabellen, joka on luultavasti ollut jonkun lemmikki, hylättynä metsästä hyvin huonossa kunnossa. Bukarestin metsät eivät ole pienelle seurakoiralle turvallinen asuinpaikka, joten Daniela otti Isabellen mukaansa ja vei sen välittömästi klinikalle.

Nyt Isabelle on hyvässä kunnossa, se on saanut loishäädöt ja rokotukset ja ensi viikolla se myös steriloidaan. Tyttö olisikin pian valmis omaan kotiinsa, sillä pienen seurakoiran paikka ei ole tarhalla kymmenien muiden koirien kanssa. Se tarvitsee ihmisen läheisyyttä, oman kodin lämpöä ja mielekästä tekemistä. Kun jo teimme lähtöä Dog Rescue -tarhalta, Isabelle vielä heittäytyi jalkoihini selälleen kuin pyytäen jäämään vielä hetkeksi sen luokse.

Isabelle on arvioitu 1 vuoden ikäiseksi ja sen rotuperimässä on selvästi villakoiraa. Kooltaan Isabelle on sopivan kainaloinen: noin 35 cm ja 8 kg. Isabellellä on pitkä taipuisa turkki, joka on nyt trimmattu lyhyeksi. Trimmaamisen tyttö antoi tehdä hyvin, ja tulevan kodin tuleekin olla valmis hoitamaan villakoiramaista turkkia säännöllisesti. Se luultavasti tarvitsee pesua, harjausta ja mahdollisesti myös trimmausta, esimerkiksi koneajelua.

Isabelle tykkää niin muista koirista kuin kissoistakin sekä on tottunut myös tarhalla käyviin lapsiin. Isabelle luultavasti osaa jo hiukan kotikoiran tapoja, mutta kodin on varauduttava opastamaan sitä niin sisäsiisteydessä, yksin olemisessa kuin muissakin arkitoimissa. Tarhalla Isabellelle on jo opetettu hihnakäyttäytymisen saloja ja fiksuna tyttönä se on myös nopea oppimaan. Villakoira on yksi maailman älykkäimmistä koiraroduista ja ketterästä Isabellestä saisikin varmasti hyvän harrastuskaverin niin agilityyn, rally-tokoon kuin kaikenlaisten temppujen tekemiseen.

Isabelle ei halua enää ikinä tulla hylätyksi ja se etsiikin nyt sitoutunutta kotia, joka on sen tukena ja turvana niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

20.8.2013

Isabelle on varattu omaan kotiin Suomeen!

27.8.2013

Isabellen varaus on peruuntunut Isabellestä johtumattomista syistä ja tyttö on siis edelleen kotia vailla.

Mikäli haluat tarjota Isabellelle turvallisen kodin sen loppuelämäksi, tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ja ota yhteyttä Jenniin.

6.10.2013

Isabelle sai oman kodin Suomesta 28.9.2013.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: