Enkelikoira: STELLIINA

Syntymäaika: 2017-2018
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
27.4.2022

Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa ja sen aidatulla piha-alueen tarhalla asuu Luizan pelastamia koiria sekä kissoja.

Luizan naapurit olivat nähneet Stelliinan ensin yksin kadulla kesällä tiineenä. Stelliina synnytti pennut naapurin pihalle. Omistaja oli suojellut Stelliinaa ja pentuja, mutta sitten ilmoittanut ettei aio pitää niitä.Luiza otti emon ja pennut turvaan luokseen. Kaikki Stelliinan pennut on adoptoitu jo Suomeen. Toivottavasti myös Stelliina pääsisi Suomeen ikiomaan kotiinsa.

Stelliina tapaa aktiivit Luizan pihalle, jonne tyttö tuodaan sisältä. Stelliina on siro, hoikka ja kaunis tyttö. Tilanne on tyttöselle hieman jännittävä ja Stelliina haukkuu aluksi hieman. Pian Stelliina kuitenkin jo hakee nameja vieraiden kädestä ja käy haistelemassa aktiiveja varovasti. Stelliina antaa Luizan käsitellä itseään, mutta tyttönen tulee todennäköisesti vaatimaan aikaa tottuakseen uusiin ihmisiin ja ympäristöön. Stelliinan suloisuudesta huolimatta on hyvä huomioida, että se ei siten ole suoraan luottavainen sylikoira. Stelliina viihtyisi todennäköisesti parhaiten rauhallisessa aikuisperheessä, jossa sille ollaan  valmiita antamaan aikaa uuteen elämään sopeutumisessa.

Stelliinalla on pienille rotumixeille melko yleiset “barokkijalat”, eli jalat ovat nilkan nivelistä vääntyneet hieman ulospäin. Tästä syystä tulevan kodin on pyrittävä pitämään sen paino kurissa (ylipaino rasittaa niveliä) ja käytettävä mielellään nivelravinnetta ruokinnan tukena.

Päivitykset

27.4.2022
Joskus elämä on hyvin epäreilua. Stelliina joutui jättämään kotikoiran elämän aivan liian aikaisin ja siirtyi sateenkaarisillalle kivuttomana. Stelliinaa jäivät kaipaamaan oma rakastava perhe. Nuku hyvin Stelliina ja lämpimät osanottomme. <3

18.7.2020
Herttainen Stelliina on tänään matkannut omaan kotiin, jossa häntä kovasti odotettiin. Onnea yhteiseen tulevaisuuteen Stelliina ja perhe!

9.6.2020
Runotyttö Stelliina on tänään varattu omaan kotiin, jossa tyttöä jo kovasti odotetaan.

26.1.2020
Suloinen Stelliina tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään ikiomaa kotiaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Stelliina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Stelliina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: