Kodin saanut koira: VIOLET

Syntymäaika: 4/2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Violetilla on ollut aikaisemmin koti. Kuten niin moni muukin koira, Violet hylättiin, kun se oli tuli tiineeksi. Omistaja toi tytön tarhalle ja sanoi, että jos Violetia ei oteta tarhalle, omistaja jättää Violetin pellolle. Niinpä Adinalla ei ollut vaihtoehtoja ja hän otti Violetin turvaan tarhalle.

Violet on ystävällinen kaikille, niin ihmisille kuin toisille koirille. Tyttönen voisikin sopia niin toisen koiran kaveriksi, kuin ainoaksi koiraksi. Violet on vielä nuori tyttö ja tulee tarvitsemaan tulevassa kodissaan riittävästi liikuntaa ja aktivointia. Tarhalla tyttönen on haukkunut jonkin verran.

Violet on noin 50 cm ja 16 kg.

Päivitykset
5.9.2020
Upea Violet saapui tänään omaan Suomeen ja tapasi oman perheensä, joka oli odottanut tyttöä kovasti kotiin. Paljon onnea yhteiseen elämään Violet ja perhe!

12.5.2020
Violet on tänään varattu omaan kotiin.

18.4.2020
Suloinen Violet tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Violet saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Violet on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Violetin yhteyshenkilönä on Mari Jokinen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: