Kodin saanut koira: KERTTULI

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
16.04.2021
Romanialaisen eläinlääkäri Adina Vladutin sydäntä lähellä ovat hänen kotimaansa kodittomat eläimet. Hän on perustanut Cosoban koiratarhan voidakseen eläinlääkärin työnsä ohella antaa turvapaikan niin monelle kodittomalle eläimelle kuin mahdollista. Hänen tarhallaan asuu lukuisten kissojen ja muiden eläinten lisäksi noin 300 koiraa kerrallaan ja hän majoittaa tarhallaan myös muiden eläinsuojelijoiden koiria. Miehensä kanssa hän omistaa myös Onevet-eläinlääkäriklinikat Bukarestin keskustassa ja Cosoban tarhan yhteydessä. Kaikki yhdistyksemme kautta Suomeen adoptoidut koirat kulkevat viimeksi mainitun klinikan kautta, ja siellä koirille tehdään muun muassa maahantuontiviranomaisten edellyttämät toimenpiteet.

Kerttuli on pelastettu kahden muun koiran kanssa alku vuodesta tulipalosta, jonka jälkeen ne tuotiin tarhalle. Kerttuli elää tarhalla näiden kahden muun koiran kanssa samassa häkissä ja valitettavasti häkkikaverit kiusaavat Kerttulia. Kiusaamisen takia Kerttuli ei juurikaan uskalla liikkua häkissä ja se on suurimman osan ajasta vain nurkassa paikallaan. Tarhalla on niin täyttä koirista, että tällä hetkellä Kerttulille ei ole tarhalla tilaa muissa häkeissä. Kerttuli tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja se on hyvin alistuva. Tulevassa kodissa voisi hyvinkin asua pehmeä luonteinen koirakaveri jo valmiiksi, mutta vahvaluonteisen ja pomottelevan koiran kanssa Kerttuli tuskin löytäisi itsevarmuutta yhteiseloon josta se voisi nauttia.

Ihmisiä kohtaan se on ystävällinen ja kiltti ja se nauttii ihmisen läheisyydestä ja huomioista. Kerttuli haukahtelee jonkin verran tarhalla, mutta ei ole mitenkään erityisen äänekäs.

Kerttuli painaa arviolta noin 8 kg ja säkäkorkeutta sillä on noin 40 cm.

12.06.2021
Kerttuli saapui Suomeen.

21.04.2021
Kerttuli on varattu omaan kotiin Suomeen.

16.04.2021
Ihana Kerttuli on lisätty adoptio-ohjelmaan.
_____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kerttuli saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kerttuli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Kerttulin yhteyshenkilö on  Sarianna Syrjä

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: