Kodin saanut koira: ISABELLA

Syntymäaika: 1/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
16.6.2022

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarhaa on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää noin sata koiraa, maksimissaan 150, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuva romanialainen pariskunta.

Isabella on löytynyt alunperin metsästä muutaman viikon ikäisenä. Sen häntä ja toinen korva oli leikattu. Isabella vietti pentuelämää Carmenin ystävän luona, kunnes muutti Carpen tarhalle noin 4 kuukauden ikäisenä. Isabellaa lykästi ja se adoptoitiinkin Englantiin, jossa ehti asumaan muutaman kuukauden. Uudessa kodissaan Isabella alkoi vartioimaan rotuperimälleen tyypillisesti ympäristöään ja ajautui ilmeisesti konflikteihin kodin muiden narttukoirien kanssa. Niinpä se palautettiin takaisin Romaniaan koiratarhalle. Aktiivien tavatessa Isabellan, se oli ehtinyt olla tarhalla noin 3 viikkoa Englannista palauttamisen jälkeen. Isabella on tilanteesta ymmärrettävästi hyvin hämillään ja valtavan stressaantunut. Se juoksee edestakaisin häkissään ja haukkuu levottomasti. Tarha ei ole missään nimessä oikea ympäristö Isabellan kaltaiselle koiralle, ja monet elämänmuutokset lyhyen ajan sisään ovat toki edesauttaneet kroonistuneen stressin synnyssä.

Isabellan rotuperimässä virtaa hyvin todennäköisesti romanianpaimenkoiraa, joka on laumanvartijoihin lukeutuva koirarotu. Näin ollen Isabella ei sovi kaupunkiympäristöön, vaan tarvitsee oman tontin vahdittavaksi. Isabellaa ei myöskään riskien minimoimiseksi luovuteta narttukoiran kaveriksi. Koska uuden kodin tulee ehdottomasti olla Isabellan viimeinen, pysyvä koti, edellytetään kotiehdokkaalta aiempaa kokemusta laumanvartijoista. Asunympäristön kriteereistä ei myöskään tingitä.

Tällä hetkellä upea Isabella on noin 70-75cm korkea ja painaa noin 40kg.

 

Päivitykset

17.12.2022

Isabella on saapunut kotiin!

13.9.2022

Isabella on varattu omaan kotiinsa.

16.6.2022

Aktiivit tapasivat Isabellan tarhalla toukokuussa 2022. Isabella nautti ihmisten seurasta ja kierähtää selälleen nauttimaan huomiosta. Isabella vaikuttaisi olevan todella kiinnostunut niin häkin sisällä kuin ulkopuolellakin olevista vieraista. Isabella stressaantuu tarhalla olosta laumisluonteensa takia todella paljon. Paljon stressiä aiheuttavia tilanteita ovat esimerkiksi ihmisten lähtö häkistä tai muiden koirien haukunta. Isabella oli tällä kerralla rauhallisempi, mutta Romanian kuumat ilmat voivat myös vaikuttaa paksuturkkisen Isabellan käytökseen rauhoittavasti.

23.4.2022

Isabella- parka voi tarhaolosuhteissa todella huonosti. Sen on todella vaikea kestää pientä virikkeetöntä tilaa ja se on silminnähden turhautunut. Kun ihminen tulee häkkiin, se hyppii vasten, hyörii, pyörii, ääntelee, eikä pysty lainkaan rauhoittumaan. Tästä syystä sen on vaikea nauttia ihmisen seurasta, koska kierrokset ovat niin korkealla. Isabella- parka ei pääse lainkaan oikeuksiinsatarhaympäristössä. Carmenin kanssa hän malttaa rauhoittua ja nojaa vasten hetkeksi rentoutuen. Lisätty uusia kuvia ja videoita.

14.1.2022

Upea Isabella ei meinaa pysyä nahoissaan, kun Kulkurien aktiivit saapuvat sitä joulukuussa tapaamaan. Isabella hyörii, pyörii, hyppii ja pomppii ja nauttii todella paljon rapsutuksista. Carmen kertoo, että Isabella osaa istua pyynnöstä ja odottaa nätisti, kun hänelle laitetaan ruokaa. Viereisessä häkissä haukkuvaa koiraa Isabella käy ojentamassa muutamalla kumealla haukahduksella. Vallaton nuori koira, joka herkästi turhautuu tarhalla. Loppuvuodesta Isabella oli nakertanut koirankoppinsa lähes silpuksi tekemisen puutteesta.

7.9.2021
Isabella aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Isabella saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Isabella on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Harkitut yhteydenotot: Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: