Päivitetty 28.08.2022

Kotia etsivä koira: WELLU (W-tyypit)


Syntymäaika: 12/2021
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
ei kastroitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

28.8.2022

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Aktiivimme tapasivat W-tyypit Wickyn, Wellun ja Wallun ensimmäistä kertaa Carpen tarhalla jo maaliskuussa 2022, jolloin pennut olivat vasta juuri siirtyneet asustamaan tarhalle. Sitä ennen W-tyypit ja niiden emo asustivat Carmenin miesystävän luona siihen asti, että pennut olivat tarpeeksi vanhoja pärjäämään tarhaympäristössä.

Vaikka W-tyyppien emo on ainakin vielä liian arka adoptio-ohjelmaan, ovat kaikki sen pennut erittäin rohkeita, iloisia ja sosiaalisia. Rasavillit pennut kiipeilivät aktiivien syliin ja päälle, syöden hiuksia ja nauttien hellittelyistä. W-tyypit ovat todella reippaita ja vilkkaita pentuja!

W-tyypit tulevat hyvin toimeen keskenään ja samassa tarhassa asuvien kolmen muun pennun kanssa. Kenenkään näistä ei huomata haukkuvan erityisen paljoa.

Wellu on oikea pikku termiitti, joka tulee mielellään syliin ja hammastelee minkä kerkiää! Welly maistelisi mielellään kaikkea, kuten esimerkiksi vaatteita, hiuksia, kynää, kirjoitusalustaa, kameraa ja kännykkääkin. Myös herkut toki kelpaavat paremmin kuin hyvin. Wellu on erittäin sosiaalinen ja reipas tyyppi. Wellu on siskoaan Wickyä pörröisempi ja sillä on valkoinen viiru rinnassa.

On tärkeää muistaa, että reippaasta suloisuudestaan huolimatta Wellulla ei ole mitään kokemusta kotikoiran elämästä, kuten esimerkiksi hihnassa kävelystä, sisäsiisteydestä tai ylipäätään sisällä ihmisten kanssa asumisesta. Se tulee tarvitsemaan paljon aikaa, ymmärrystä, tukea ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta matkallaan kohti kotikoiran elämää.

Wellu oli kesäkuussa kooltaan noin 47 cm ja 17 kg ja se tulee varmasti kasvamaan tästä vielä hieman.

Päivitykset

28.8.2022
Wellu sisaruksineen aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

____________________________________________________________________

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Wellu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta.

Lisäksi Wellu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Yhteyshenkilö: Elisa Laitonen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.