Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
31.8.2024
Happy Dogs Moreni on Marilena Barbulescun yhdistyksen Asociatia Cainele Meu omistama yksityinen koiratarha noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista.
Marilena Barbulescu on omistautunut auttamaan koiria ja kissoja jo noin 20 vuoden ajan. Happy Dogs Morenin taustayhdistys perustettiin vuonna 2004, ja se keskittyi aluksi lähinnä sterilontikampanjoihin. Vuonna 2012 yhdistys perusti Moreniin löytöeläintarhan, jolla koiramäärä on jo vuosien ajan onnistuttu pitämään tasaisena maksimissaan noin 200 koirassa, tarhalla on myös noin 40 kissaa. Tarha on siisti ja siellä on useita onnistuneita ratkaisuja esimerkiksi tilojen käytön ja aidatun sisäpihan suhteen, mutta tarhalla on vielä myös paljon kehitettävää. Happy Dogs Morenin tarha tekee tiivistä sterilointiyhteistyötä Cumulus Vetin kanssa. Morenissa sijaitsee myös Noua Vieti Vet ja Marilenaa onnisti, sillä klinikan omistaja, Andra Radulescu auttaa nykyisin Happy Dogs Morenin koiria.
Velipojan tarinasta tiedetään sen verran että se on löytynyt kadulta veljensä kanssa pieninä pentuina. Paikallinen nainen on ruokkinut pentuja ensin kadulla ja sittemmin ottanut ne pihalleen / autotalliinsa elämään, mutta pentujen kasvettua ja tultua kunnon riiviö-vaiheeseen, on nainen tuonut pennut tarhalle. Tarhalla Velipoika asui alkuun veljensä kanssa samassa häkissä, mutta kaksi isoa ja energistä nuorta urosta pienehkössä tilassa ei ollut hyvä yhdistelmä ja pojat erotettiin asumaan omiin häkkeihinsä. Nyt Velipoika asuttaa häkkiään yksin, mutta se saattaisi vähemmän stressaavassa ympäristössä ja kotioloissa hyvinkin tulla toimeen ainakin kivan narttukoiran kanssa.
Velipoika on valtavan ihastuttava ja innokas ja riemastuu tylsän tarhaelämän keskellä häkkiinsä saapuvista vieraista ihmisistä, kun Kulkurien toimijat tapaavat sen lokakuussa 2023. Velipoika ei jännitä yhtään, vaan ilahtuu niin ettei tiedä pussaisiko, hyppäisikö syliin, varastaisiko namit taskusta vai kaikkea yhtäaikaa. Tarhalla koirat saavat vain rajallisesti ihmisen jakamatonta huomiota resurssien vähäisyyden vuoksi ja tästä syystä ne eivät useinkaan osaa aivan olla ihmisen kanssa kuten suomalainen kotikoira, kukaan ei ole opettanut niille miten olla. Velipoika on iso ja energinen koira ja sen tulevan kodin täytyy varautua opettamaan Velipojalle kaikki koikoiran elämän aakkoset alusta lähtien. Velipoika on avoin ja reipas koira, joka positiivisilla koulutusmetodeilla varmasti oppisi mielellään ja nopeasti kaiken mitä sille opettaa. Tietenkin myös riittävä liikunta ja muu virikkeistäminen ja aktivointi tasaavat nuoren miehen kierroksia ihan itsessäänkin.
Velipoika ei ole mahdoton räksyttäjä, mutta innostuessaan ääntelee jonkin verran haukahtelemalla, “mutisemalla” ja “ilomörisemällä”.
Velipoikaa voidaan ihmisrakkautensa ja reippaan luonteensa vuoksi ajatella monenlaiseen asumismuotoon, kunhan liikunnasta ja muusta fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista huolehditaan. Ihan kaupungin keskustaan emme Velipoikaa luovuta ja parhaimmillaan Velipoika varmaan olisi muualla kuin kerrostalossa. Velipojan tulevalla kodilla tulee olla koirakokemusta mielellään isoista ja aktiviistista koirista ennestään ja motivaatiota kasvattaa ja kouluttaa Velipojasta mallikansalainen kärsivällisyyden ja johdonmukaisuuden keinoin. Huumoristakin lienee apua tämän hulivilin kanssa! Velipojasta saisi varmasti aktiivisen lenkkikaverin pidemmillekin retkille ja jokin harrastus voisi myös olla Velipojan mieleen, kotioloissa tai muualla!
Velipoika on noin 60 cm korkea ja painaa noin 30 kiloa. Velipoika on hoikassa kunnossa.
Päivitykset
12.11.2024
Velipojan loppuvuoteen kantautuu mitä parhaimpia uutisia, oma koti odottaa Suomessa!
31.8.2024.
Aktiivimme tapasivat Velipojan heinäkuun 2024 matkalla ja poika riemastuu vierailijoista samalla tavalla kuin aiemminkin. Velipoika on tavattaessa reipas ja rohkea tyyppi, joka tulee innoissaan rohmuamaan nameja aktiiveiltamme. Velipoika antaa vieraankin ihmisen silittää itseään miten päin vain eikä tavattaessa tauottanut ollenkaan vaan pysytteli koko ajan aktiiviemme lähellä. Tämä uskomattoman upea poika selvästi rakastaa ihmisiä, rapsutuksia ja huomiota. Velipoika olisi aivan valmis löytämään oman kotinsa, jossa se saisi mielin määrin rapsutuksia ja huomiota.
Lisätty Velipojan profiiliin uusia kuvia ja video. Kulkurien Facebookissa ja Instagramissa pääsee lisäksi katsomaan Velipojasta hiljattain julkaistun ihanan Reelsin, jossa poika unelmoi omasta kodistaan.
Olisiko nyt Velipojan vuoro saada unelmastaan totta?
7.2.2024
Velipoika aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.