Kodin saanut koira: LUMENE

Huomiota ja rapsutuksia rakastava Lumene etsii kotia, jossa se saisi ansaitsemaansa rakkautta ja läheisyyttä <3
Syntymäaika: 4/2021
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio: 52 cm/ 25-28 kg

Perustiedot ja tausta

23.4.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Cosoban tarhalla jo muutaman vuoden elellyt, kaunis ja lempeä Lumene, asustelee tarhan keskikaistaleella yhdessä noin 20 muun koiran kanssa. Lumenen taustasta ei ole tietoa, mutta nuorena se on tarhalle päätynyt. Lumene rakastaa huomiota sekä rapsutuksia ja on todella tasapainoinen, ihana ja sympaattinen. Se välttelee konflikteja, eikä ole resursseista tarkka. Ei tauota ollenkaan, vaan on ihmisen lähellä koko ajan ja ottaa kaiken tarjotun huomion ja läheisyyden vastaan. Antaa käsitellä itseään hyvin, eikä säpsy ihmisen liikkeistä tai kosketuksesta. Lumene olisi jo ihan valmis matkaamaan Suomeen, omaan loppuelämän kotiin <3

Lumene sopisi varmasti monenlaiseen kotiin tasapainoisen oloisen luonteensa puolesta, myös ainoaksi koiraksi. Rauhallisesta ja tasapainoisesta koirakaverista ei varmasti olisi haittaa myöskään. On tärkeää huomioida, että Lumenella ei ole minkäänlaista kokemusta kotikoiran elämästä, joten se tulee tarvitsemaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea matkallaan kotikoiraksi. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Lumene on väritykseltään kirjava, sen pohjaväri on harmaa ja kyljessä on palloja. Turkki on sillä pumpulinen ja kaunis. Kooltaan Lumene on 52 cm korkea ja 25-28 kg painava.

Päivitykset

15.6.2024

Lumene saapui tänään Suomeen omaan loppuelämän kotiinsa <3 onnea Lumenelle ja perheelle <3

15.5.2024

Kaunis Lumene on varattu ikiomaan kotiin Suomeen <3

23.4.2024

Ihana Lumene aloitti tänään oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa <3

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tina Rekola

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: