Kodin saanut koira: BUBUCA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

1410-prof-300x300

BUBUCA

* narttu

* steriloitu

* n. 3-4-vuotias

* Romaniassa

 

 

 

04.11.2013

Huikeat silmät omaava Bubuca asuu tällä hetkellä bukarestilaisen naisen pihalla yhdessä kolmen muun koiran kanssa, jotka hän on ottanut turvaan alueella liikkuvien rankkureiden ulottumattomiin. Nainen on ruokkinut Bubucaa ja muita koiria kotikulmillaan, mutta nyt, tappolain vallitessa, hän on kerännyt koirat talteen kotiinsa. Kaikkiaan koiria on yhdeksän.

Vieraillessamme OneVet-klinikalla 25.10. nainen tuli varta vasten tervehtimään meitä sinne Bubucan kanssa. Hän toivoi, josko voisimme ottaa Bubucan adoptio-ohjelmaamme ja etsiä sille kunnollisen kodin Suomesta. Talvi on pian tulossa Romaniaankin, eikä pakkasen & lumen keskellä lyhytturkkisella koiralla ole hääviä ulko-olosuhteissa. Tutustuttuamme Bubucaan, tuohon pyyntöön oli helppo vastata kyllä.

Lempeä ja vieno Bubuca oli hämillään saamastaan huomiosta. Koipien väliin painunut häntä kuitenkin vipatti vienosti, kun rapsuttelimme sitä ja jututimme sen tilapäistä emäntää. Suuret silmät katselivat meitä rauhallisesti. Bubuca on normioloissa todella kiltti ja reipas. Se tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, ja tykkää myös lapsista. Ikää Bubucalla on noin parin vuoden verran, korkeutta 45 cm ja painoa tarkalleen 12,5 kiloa.

Bubuca on ehdottomasti ansainnut mahdollisuuden arvoiseensa kotikoiran elämään. Se etsii kotia, joka ymmärtää antaa sille aikaa sopeutua. Uudet tilanteet jännittävät sitä varmasti alussa ja sille on ymmärrettävä antaa aikaa kotiutumiseen. Kärsivällisyys palkitaan takuuvarmasti. Hihnassa kävelyn se taitaa jo melko hyvin. Sisäsiisteydessä saattaa alkuun olla opettelua, mutta aikuinen järkevä koira hoksaa jutun juonen nopeasti. Muistathan myös, että mitään eläintä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta!

26.07.2014

Bubuca oli pois kotia etsivien joukosta jonkin aikaa, sillä meillä ei ollut varmuutta sen kohtalosta.

Kun aktiivimme vierailivat heinäkuussa Romaniassa, he yllätyksekseen näkivät Bubucan OneVetin hoitolassa. Bubuca on kuuleman mukaan hyvinvoiva, iloinen ja valtavan ystävällinen neiti.

28.10.2014

Kulkurien aktiivit tapasivat Bubucan viime viikolla vieraillessaan OneVetissä. Bubucan omistaja oli jättänyt sen ja erään toisen koiran OneVetiin tultuaan raskaaksi.

Bubuca on edelleen todella persoonallisen kaunis, lempeä ja kovin hellyttävä. Vieraisiin se suhtautuu rauhallisesti, lähes jähmettyen suurten silmien katsellessa ihmetellen ympäristön tapahtumia, mutta OneVetin henkilökunnan mukaan Bubuca on todella aktiivinen ja leikkisä neiti. Tässä olisi mukava, tasapainoinen koiraneiti loppuiän ystäväksi, sellaiseksi, jonka kanssa on ilo jakaa niin lenkkeilyn riemu kuin sohvannurkassa köllöttelykin.

23.3.2015

Ihanalle Bubucalle on lisätty tuoreita kuvia galleriaan, kun aktiivimme tapasivat sen Romanian-reissullaan.

Jos olet tutustunut huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kotiutuvan koiran omistajan oppaaseen sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin, ja tiedät voivasi tarjota Bubucalle turvallisen kodin sen loppuelämäksi.

27.03.2015

BUBUCA on varattu omaan kotiinsa Suomeen 🙂

05.09.2015

Suloinen BUBUCA saapui vihdoin omaan kotiinsa <3

Varaajana toimi: Jenni

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: