Enkelikoira: MARIO (M-pennut)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Komea nuori miehenalku, Mario 7/2015

Komea nuori miehenalku, Mario 7/2015

MARIO

* uros

* arvioitu syntymäaika noin 3/2015

* Romaniassa

 

 

 

 

 

12.7.2015
Mario on komea nuorimies joka asustaa Glinan kylässä tarhassa jota ylläpitää Kulkurien yhteistyökumppani Asociatia A Doua Sansa. Tarhan työntekijä Mariana oli löytänyt kahdeksan heikossa kunnossa olevaa pentua Glinan pellolta ja otti heidät mukaansa. Pennuista kaikki paitsi yksi, Mario, oli täynnä matoja. Pentuja yritettiin auttaa ja heidät madotettiin mutta valitettavasti neljä pennuista menehtyi. Mirabela, Mariam ja Marimar saivat olla kotihoidossa koska olivat niin heikkona, Mario jäi heti tarhalle.

Mario painaa tällä hetkellä noin 8kg ja on arvioitu, että aikuisena kokoa olisi noin 15-20kg ja 45-50cm.

Mario oli hitusen dominoiva muita pentuja kohtaan, kuitenkin olematta liian röyhkeä. Mario tosiaan on tästä pentueesta ainoa joka samantien jäi tarhalle asumaan koska oli tarpeeksi hyvässä kunnossa (ei kärsinyt madoista) pärjätäkseen ilman kotihoitoa. Mario ei lainakaan tykkää jäädä yksin häkkiin vaan pyrkii aina pääsemään sinne missä muut ovat. Tämä johtuu varmasti siitä, että Mario joutui olemaan ilman sisaruksiaan kun ne olivat saamassa hoitoa.

20.9.2015
Saimme erittäin surullisia uutisia. Suloinen Mario on eilen menehtynyt koirien välisessä tappelussa. Tämä on erittäin valitettava ja ikävä asia ja johtuu pitkälti siitä, että tarhaolosuhteet ovat stressaavia ja koirat turhautuvat kun ei ole mitään tekemistä.

Lepää rauhassa pieni Mario <3

Heaven must be a beautiful place. They´ve got You there.”

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan yleensä noin 7-9 kuukauden iässä. Jos Mario saapuu Suomeen kastroimattomana nuoren iänsä vuoksi tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Mario saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna (mikäli ikä sen sallii), ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mario on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Mia Takolanderille.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: