Varattu koira: Simba-Herra

Ihana pusupoika!
Syntymäaika: 7/2024
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (OR)
Kokoarvio:50cm/16kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.2.2025

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Simba-Herra on tullut tarhalle parin kk ikäisenä ja asunut hulivili porukassa jossa tulee hyvin toimeen toisten kanssa. Herkuista huomauttaa toisia koiria jos ovat hänen mutta rähinöitsijä hän ei ole. Osallistunut myös paikalliseen adoptiotapahtumaan joka järjestettiin pentujooga teemalla paikallisille teineille ja hän nautti saamastaan huomiosta. Vieraita tämä tyyppi rakastaa ja tavatessa hän kiiruhtikin suoraan luokse ja syliin pussaamaan. Käsittely onnistuu helposti ja Simba on pennuksi melko rauhallinen. Simba-Herran nähdään myös painivan kavereiden kanssa ja toisinaan touhuilevan myös itsenäisesti vapaana pihalla.

Simba-Herra voisi sopia monenlaiseen kotiin. On tärkeää huomioida, että Simba-Herra on viettänyt melkein koko elämänsä tarhalla ja siltä puuttuvat lähes kaikki kokemukset tavallisesta arjesta ja kotikoiran elämästä, kuten varusteista, hihnassa kulkemisesta, liikenteestä tai erilaisista ihmisistä sekä paikoista. Tämä suloinen koiraherra tarvitseekin aikaa, lempeyttä, pitkää pinnaa ja kannustusta, jotta hän voisi kukoistaa omassa perheessään. Simba-Herran tulevalla perheellä tulee olla roppakaupalla huumoria ja kärsivällisyyttä, sillä vauhtia ja erilaisia tilanteita varmasti riittää tulevaisuudessa nuoren koiran kanssa.

Päivitykset

10.2.2025

Simba-Herra tassuttelee sivuille suoraan varattuna koirana<3

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anni Paso

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: