Kodin saanut koira: RADU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Radu RADU

* n. 7-8kk (arvioitu syntymäaika 08/2013)

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

23.3.2014

Sisarukset Radu ja Magda tuotiin pentuina hoitoon OneVet- hoitolaan, josta heidän omistajansa piti heidät hakea myös pois. Näin ei kuitenkaan käynyt vaikka kuinka odotettiin omistajaa saapuvaksi. Nyt, oltuaan jo noin 4 kuukautta OneVet- hoitolassa, Radulle ja Magdalle etsitään loppuelämän kotia, jossa omistaja ei tule heitä ikinä jättämään.

Radu on nuori ja komea koiranalku, joka on luonteeltaan pehmeä ja vähän alistuvainenkin. Ihmisten suhteen Radua aluksi jännittää hieman mutta jännitys kaikkoaa kun Radu tajuaa etteivät uudet ihmiset tee sille mitään pahaa. Radu antaa myös vieraidenkin ihmisten käsitellä itseään todella hyvin ja Radu onkin aika kiinnostunut ihmisten puuhista ja tykkääkin seurailla mitä ympärillä tapahtuu.

Radu saa elellä vapaana OneVetin pihalla kymmenien muiden koirien kanssa, Radu tuleekin hienosti toimeen kaikkien kanssa, sukupuoleen katsomatta. Radu mielummin väistää kuin puolustautuu ahdistavissa tilanteissa. Tällä koiralla onkin taito lukea toisia koiria hyvin ja näin vältää turhat kahakat. Siskonsa kanssa heillä on ihan omat leikkinsä ja muut nuoret koirat ovat myös Radulle mitä mainiointa painiseuraa.

Radu ei ole haukkuherkkä koira, joten myös kerrostalo sopisi Radulle asumismuodoksi kunhan se ei ole aivan kaupungin keskustassa. Koiraseuraa Radu arvostaisi varmasti myös, varsinkin reippaan narttupuolisen kaverin seura olisi mitä parhainta Radulle.

Kovin tavallisen näköisellä Radulla on paljon rakkautta mitä jakaa perheelleen ja Radun erikoisuutena näkyykin olevan valkoiset läikät päässä ja nenässä.

Radulla on tällä hetkellä korkeutta n. 50cm ja painoa n. 20 kg. Eikä Radu tästä paljon isommaksi enää kasvakaan.

Radu etsii sitoutunutta kotia, jossa ymmärretään antaa Radulle tarpeeksi aikaa tottua kaikkeen uuteen ja jännittävään. Kodin tulee myös olla varautunut opettamaan Radu kävelemään hihnassa sekä opettaa Radulle sisäsiisteyden salat.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Yhteydenotot Sailalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: