Kodin saanut koira: BELLE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Belle5

BELLE

*arvioitu syntymäaika 27.12.2013

*narttu

*Romaniassa

 

 

 

 

 

07.04.2014
Belle löydettiin siskonsa Annan kanssa vilkkaan autotien varresta helmikuun lopulla. Tyttöjen onneksi paikalle sattui eläinrakas autoilija, joka poimi tytöt kyytiinsä ja vei turvaan. Belle ja Anna olivat varmaankin juuri jätetty autotien laitaan, koska lapsoset olivat suuntaamassa liikenteen sekaan, luultavasti sen ihmisen perään joka ne sinne jätti.

Belle ja Anna ovat tällä hetkellä Bukarestissa kotihoidossa opettelemassa kotikoiran elämää. Molemmat tytöt ovat luonteeltaan leikkisiä, sosiaalisia, reippaita, hurmaavia ja iloisia pentuja. Kotihoitopaikassaan tytöt ovat päässeet tutustumaan myös muihin koiriin. Belle ja Anna ovat päässeet aloittamaan rokotusohjelman ja ikää tytöillä on tällä hetkellä noin kolme kuukautta. Tyttöjen arvioidaan jäävän aikuisenakin pienikokoisiksi.

Pennunottajan on hyvä muistaa jo harkintavaiheessa, että pentuun sitoudutaan pitkäksi aikaa. Pelkästään koiran söpöys ei riitä adoption syyksi. Belle tulee vaatimaan koulutusta ja aikaa oppiakseen kotikoiran tavoille.  Motivaatio ja omat resurssit tulee punnita tarkasti, sekä ottaa huomioon se, että kun kyseessä on pentukoira, saattaa luonne muuttua matkalla montakin kertaa aikuistumisen mukana. Bellea ei steriloida Romaniassa nuoren ikänsä vuoksi, joten uusi omistaja sitoutuu steriloimaan Bellen Suomessa. Yhdistys osallistuu kustannuksiin 25% osuudella, kunhan toimenpide suoritetaan kohtuullisessa ajassa.

Tutustuthan huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Harkitut yhteydenotot Jennille

 

14.04.2014

Pikkuinen Belle on varattu omaan kotiinsa Suomeen! 🙂

10.05.2014

Belle saapui omaan kotiinsa 🙂

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: