Kodin saanut koira: RONALD

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

RONALD

* 3-4.v

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

14.6.2014
Ronald on yksi lukuisista koirista, jotka ovat löytäneet turvapaikan Alina ja Anda Murgun tarhalta. Ronald on asuttanut häkkiään maaliskuusta lähtien ja se olisi valmis matkustamaan jo ikiomaan kotiinsa.

Ronald on “makkaramallia”, korkeutta sillä on noin 30-35 cm ja painoa 12-15 kiloa.

Kun Ronaldia moikkaa häkin ulkopuolelta, se vaikuttaa itsetietoiselta terrierisekoitukselta, se seisoo tomerasti ja käyttää ääntään tervehtiäkseen. Kun häkkiin menee sisälle, Ronaldin olemus kutistuu ja sitä alkaa jännittää vieraiden ihmisten läsnäolo niin lähellä. Pikku herra antaa käsitellä itseään hyvin, ja vaikka sitä jännittääkin, ulkoloishäädön antaminen ja hampaiden tarkistus sujuu ongelmitta. Jos aikaa olisi istua Ronaldin häkissä puolikin tuntia, se aivan varmasti rentoutuisi jo siinä ajassa.

Ronald asuttaa samaa häkkiä narttukoiran kanssa. Urosten kanssa toimeentulo on myös ihan ok, mutta varmuuden vuoksi etsimme Ronaldille kotia vain narttuperheestä tai ainoana koirana.
Ronald haukkuu tarhaoloissa paljon, joten kerrostalo ei ole sille ideaalisin vaihtoehto kodiksi.

Ronaldin tulevan kodin täytyy varautua alkuun antamaan aikaa ja rauhaa Ronaldille, jotta se pääsee asettumaan aloilleen ja pääsemään yli alkujännityksestään. Uskon, että Ronaldista kuoriutuu iloinen ja rento koirapoika suhteellisen lyhyessäkin ajassa, kun se pääsee koti-oloihin, turvalliseen ja johdonmukaiseen ympäristöön.

15.1.2015
Ronald sai kodin Ranskasta.

Ronald tullaan luovuttamaan asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja eläinlääkärin toimesta tarkistettuna. Lisäksi se testataan useiden sairauksien varalta ja sillä on mikrosiru ja eu-lemmikkieläinpassi. Ronald tullaan myös kastroimaan ennen Suomeen tuloaan.

Tutustuthan huolellisesti koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin ennen yhteydenottoa.

Yhteydenotot Sallalle.

Kuvat aukeavat isommiksi ja selautuvat eteenpäin klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: