Kodin saanut koira: LARA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

IMG_2565LARA

* synt. 5/2014

*narttu

*Romaniassa

 

 

 

 

12.11.2014

Lara on tällä hetkellä Romaniassa Glinan tarhalla etsimässä omaa kotiaan.
Lara ja sen veli Tobi ovat joskus asuneet kodissa, mutta jostain syystä niistä haluttiin eroon. Niille oli kotiehdokaskin jo, mutta koska koti olisi halunnut pistää koirat pihalle asumaan, päätti Asocitia A Doua Sansan Carmen puuttua asiaan ja hoitaa molemmille pennuille paremman kodin jostain muualta, niin Lara ja Tobi päätyivät sivuillemme etsimään omaa kotiaan.

Lara on todella sosiaalinen tapaus, se rakastaa ihmisiä ja tyttö kiipesikin heti syliin kun häkissä meni kyykkyyn. Lara selkeästi nauttii ihmisen huomiosta ja tyttö ei haluaisi millään lähteä ihmisen sylistä pois. Lara todettiin myös melkoiseksi pusukoneeksi jo lyhyellä tapaamisella. Neito tulee toimeen kaikkien kanssa ja asustaakin samassa tarhassa veljensä ja vanhemman koiran kanssa.
Lara on super iloinen tyyppi ja sillä tuntuu olevan aina hauskaa kaikkien kanssa.

Lara tulee kaipaamaan tulevalta kodiltaan paljon rakkautta ja yhdessä touhuilua. Larasta saa varmasti mitä parhaimman kaverin pitkille lenkeille ja mitä ihanimman kainalokaverin kylmiin talvi iltoihin. Lara ei varmasti sovi vain sohvaperunaksi, vaan tämä touhuaja tyttö tulee varmasti kaipaamaan omistajiltaan myös tekemistä ja aktiviteetteja.

Lara tulee kasvamaan alle 45cm korkeaksi ja painoa tytölle tulee noin 15-20kiloa. Lara on kropaltaan hieman ns. “makkaramallinen”.

Ennen yhteydenottoa tutustuthan huolella sivuiltamme löytyviin infohin: koiran omistajan opas, adoptoinnin kustannukset ja luovutussopimus.

Lara sai kodin Tuusulasta joulukuussa 2014.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: