Kodin saanut koira: BERTHA

Syntymäaika: 2/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romania (Mihaela Soare )
Kokoarvio:

 

8.6.2016
Kun koira syntyy Romaniaan, se harvemmin syntyy kovin onnellisten tähtien alla. Koirien onneksi maassa asuu myös muutamia hyväsydämisiä ihmisiä, jotka rakastavat eläimiä. Yksi näistä paikallisista eläinsuojelijoista on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Mihaela Soare.  Mihaela oli poiminut Berthan turvaan luokseen ennenkuin se satuttaa itsensä tai joutuu vanhempien koirien turhautumisen kohteeksi. Bertha on erittäin ystävällinen ja ihmisrakas, sosiaalinen sekä leikkisä, kuten terveen pennun kuuluukin.

Pikku neiti tulee hyvin toimeen niin kissojen kuin koirienkin kanssa ja se leikkii nätisti kaiken ikäisten ja – kokoisten kavereiden kanssa. Bertha on touhukas neiti ja mieluusti mukana kaikessa tekemisessä. Se on erittäin kiinnostunut ympäristöstään, mutta osaa myös rauhoittua.  Erityisesti se nauttii ihmisen rapsutuksista, lähellä olosta ja neidin häntä vispaakin taukoamatta, kun ihmisiä on lähellä.

Bertha painaa tällä hetkellä 11kg. Aikuisena painoa tulee olemaan noin 20 kilon hujakoilla ja korkeuden 50-55 senttiä.

12.7.2016
Aktiivimme tapasivat Berthan  heinäkuisella reissullaan.  Tyttö on sosiaalinen, ja erittäin rohkea. Se ei hätkähdä, vaikka toinen koira komentaa tai alkaa kiusaamaan, vaan sanoo takaisin, joten luonnetta tytöltä löytyy. Bertha hakee silti mielellään muita leikkimään ja leikkii nätisti, eikä itse aloita riitaa. Vauhtia siitä löytyy, juoksemista ja hyppimistä, pomppimista, kun syliin olisi niin mukava päästä. Pussailusta  ja rapsutuksista Bertha tykkää myös paljon. Hiukan on painoa päässyt kertymään, joten tytön olisi hyvä päästä pian omaan kotiin purkamaan energiaa ja saamaan rakkautta, huolenpitoa ja opastusta kotikoiran elämään.

18.7.2016
Berthalle lisätty uusia kuvia

14.8.2016
Berthalle lisätty video.

22.9.2016
Bertha sai oman kodin Syyskussa 2016 Saksasta.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Bertha tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.

Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan/kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia/kastrointia.

Bertha saapuu Suomeen  asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bertha on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Berthan yhteyshenkilö: Anne Huhtala

[fbvideo link=”.[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mihaela.soare.3/videos/vb.100002235316000/1019813111436523/?type=3&theater#” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mihaela.soare.3/videos/vb.100002235316000/1061556757262158/?type=3″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: