Kodin saanut koira: ADELLA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:



ADELLA

* noin 5-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

29.12.2013
Yhteistyökumppanimme eläinsuojelija Anda Murgun tarhalla yhtä häkkiä asuttaa ihastuttava ja upealuonteinen isokoira nimeltään Adella. Adella on todennäköisesti joskus ollut kotikoira, johon on lopulta kyllästytty ja se on hylätty kadulle.

Kysyessäni Adellan luonteesta sain vastaukseksi suuren ryöpyn ylistyssanoja. Anda aloittaakin Adellan kuvailun lauseella “En tiedä, mitä kertoisin tästä koirasta, sillä se on täydellinen.” Anda, kuten useat muutkin Adellan tavanneet, kehuvatkin sitä muunmuassa äärimmäisen sosiaaliseksi, ystävälliseksi, älykkääksi ja kiltiksi. Adella on pehmeäluonteinen ja hyvin sopeutuvainen, se tulee mainiosti juttuun niin muiden koirien, kuin lapsienkin kanssa. Tiivistettynä tässä taitaakin siis olla varsin upealuontoinen koira, joka valloittaa helposti paikkansa ihmisien sydämissä.
Adella etsii sitoutunutta loppuelämän kotiaan, jossa sitä arvostetaan ja rakastetaan perheenjäsenenä.

Strategisilta mitoiltaan Adella on 55-60cm korkea ja painaa tällä hetkellä 30kg.

10.1.2013
Adella saa oman kodin Englannista.

Adellan kodin etsinnässä auttoi Nelli

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: