Kodin saanut koira: ADINE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Adine 03/15

Adine 03/15

ADINE

* Syntynyt 2012

* Narttu

* Steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

22.3.2015
Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa 2015 Romanian matka kohdistui mm. Onevet klinikalle, jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle. Parin kilometrin päässä klinikasta sijaitsevalla koirasuojalla, Onevet pensionissa odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Yksi näistä koirista on 3-vuotias Adine, joka on viettänyt pensionissa koko elämänsä. Lukuisten muiden koirien tämä kaunis tyttö päätyi kadulle jo pienenä pentuna, josta se onneksi tuotiin Onevetiin. Koirasuojalla vietettyjen vuosien aikana Adine on steriloitu ja rokotettu asianmukaisesti, joten se olisi täysin valmis matkaamaan Suomeen, oman kodin löydyttyä.

Adinen tavanneet aktiivit kertovat Adinen olevan luonteeltaan ujo, joka tarvitsee tulevalta omistajaltaan ymmärrystä sekä kärsivällisyyttä totuttaa tarhakoirana elänyttä neitiä kotikoiran tavoille. Adine pelkäsi aluksi uusia ihmisiä. Se kierteli ja kaarteli. Mieli teki tulla tutustumaan ja jännityksestä sen suupielet alkoivat nykimään. Lopulta uteliaisuus vei voiton ja Adine uskaltautui tulla rapsuteltavaksi. Adine pelkää myös isompia koiria, joten se luovutetaan vain ainoaksi koiraksi tai toisen, pienehkön kiltin koiran kaveriksi. Tarhalla Adine ei hauku. Korkeutta neidillä on noin 45cm ja painoa n. 18kg.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

26.7.2015
Saimme tiedon, että Adine on löytänyt oman kotinsa toisaalta.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Adine saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Adine on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: