Kodin saanut koira: AILEE

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat
4.4.2015

Helmikuun alussa 2015 Romanialainen eläinsuojelija Luiza Mandru sai tiedon lähistöllä Gradistean kylässä sijaitsevasta tyhjästä tontista, jossa pidetiin kahtatoista koiraa. Osa korista asui häkeissä, osa vapaana tontin pihalla. Kaikki koirista olivat löytöhetkellä nälkiintyneitä ja muutoinkin huonossa kunnossa. Luiza sai tietää, että koirat kuuluivat Bukarestissa asuvalle miehelle, joka kävi viemässä niille ruokaa parin viikon välein. Löydettyään miehen, Luiza sai tältä luvan pitää huolta koirista, ja “tehdä niiden kanssa kuin parhaaksi näkee”. Tarmokas Luiza alkoi välittömästi toimimaan koirien hyväksi ja yhteistyössä Kulkureiden kanssa aloitettiin pian Operaatio Gradistea. Yksityisten lahjoitusten avulla koirat saatiin nopeasti pois tontilta Luizan ottaessa päävastuun niiden hoidosta ja tulevaisuudesta. Tyhjältä tontilta löytynyt pentue sekä aikuinen Ellaria ovatkin jo päätyneet adoptio-ohjelmaamme. Nyt kodinetsijöiden joukkoon on aika liittyä myös Kulkureiden nimikilpailustakin tutuksi tulleen pentu-kuusikon emän, Aileen.

Karu elämä hylätyllä tontilla on Aileelle enää vain muisto. Hoidettuaan pentunsa ja saatuaan tarvittavat rokotukset, odottaa se nyt omaa kotiaan Luizan luona. Aluksi Ailee jännitti kovasti kaikkea, mutta on rohkaistunut tästä huomattavasti. Luiza kertoo, että neiti on nykyisin hyvin kiltti sekä ystävällinen ja kuuliainen ihmiselle. Se tulee hyvin toimeen myös toisten koirien kanssa. Ailee on perusluonteeltaan rauhallinen eikä häslää joka paikassa koiraporukan ensimmäisenä. Se osallistuu kyllä yhteisiin touhuihin, mutta antaa tilaa riehakkaammille ja seurailee tilanteita mieluummin hieman sivummalta. Neiti ei juurikaan hauku. Aileella on kooltaan keskikokoa, painoa sillä on noin 15kg.

Nykytilanne

8.9.2017
Eilinen Kulkurilento toi mukanaan hämmentyneen, mutta uteliaan Aileen. Sen matka kotiin on nyt tehty, sillä on perhe, eiikä sen perhe jätä sitä koskaan. Onnea matkaanne, Ailee ja perhe.

Aiemmat päivitykset
10.8.2017
Herttainen Ailee on tänään varattu omaan kotiin.

16.6.2015
Saimme terveisiä Aileelta Romaniasta. Neiti voi hyvin ja se on reipastunut paljon saatuaan hoitoa ja rakkautta. Aileesta on kuoritunut Luizan luona ystävällinen ja leikkisä nuori koira.

Lisätty Aileelle uusia kuvia.

24.8.2015
Ailee voi hyvin. Sen luottamus ihmisiin on palannut. Luiza kertoo, että Ailee ei ole enää lainkaan arka, vaan itsevarma nuori neiti.

Lisätty kuvia kauniille Aileelle.

7.9.2015
Aileella kävi viime viikolla vieraita vaatesuunnittelija Paola Suhosen vierraillessa Mandrujen luona Hobo Dogs meets IVANAHelsinki yhteistyöprojektin tiimoilta. Tässä Paolan mietteitä päivästä:

“Tapasin Mandrujen luona kotia etsivät ihastuttavat kaverukset Aileen ja Aryan. Ailee oli  toverustaan ujompi ja tarkkailevaisempi. Ei häntä kyllä pelokkaaksi voi  sanoa, lempeästi tuli tämäkin kaveri syliin ja painautui hellästi minua  vasten. Ailee on varmasti rauhallisempaa sorttia ja selvästi  viisaan oloinen koira. Ihania molemmat!”

Elämää Mandrujen luona Paola kuvailee näin:

“Mandrun pariskunta selvästi rakasti jokaista nelijalkaista  ystäväänsä. Koiria puhuteltiin nimeltä, niitä rapsuteltiin ja ne  pääsivät halutessaan syliin. Heillä oli myös sopivasti rajoja, kieltoja  ja sääntöjä. Olen aivan vakuuttunut, että jokainen näistä heidän  pelastamastaan katukoirasta on heillä vietetyn ajan jälkeen täysin  valmiita ja tasapainoisia adoptoitavaksi kotikoiraksi!”

Lisätty uusia kuvia Paolan matkalta.

15.11.2015
Tapasimme Aileen vieraillessamme Mandrujen luona marraskuun alussa. Aileeta kiinnosti kovasti tulla tutustumaan ja se kierteli ja kaarteli ympärillämme kun kuvasimme ja teimme muistiinpanoja koirista. Ujous vei kuitenkin tällä kertaa voiton, eikä Ailee halunnut tulla rapsutettavaksi. Tuttuja ihmisiä kohtaan Ailee on luottavainen ja kultainen. Tulevalla Suomi-kodilla tulee kuitenkin olla kokemusta ja ymmärrystä ujoa koiraa kohtaan, sillä Ailee tulee tarvitsemaan vielä sosialistamista.

Lisätty uusia kuvia.

3.4.2016
Ailee on Luizan hellässä huomassa ottanut pieniä rohkeuden askeleita. Kulkurien aktiivien tavatessa Aileen maaliskuussa 2016 se uskoltautui tulemaan hakemaan hieman silityksiä ja siirtyy sitten kauemmaksi tarkkailemaan vieraiden touhuja. Ujo tyttö Ailee vielä on, mutta edistystä on selvästi tapahtunut. Tuttujen ihmisten kanssa Ailee on ystävällinen ja antaa käsitellä itseään hyvin.

Lisätty kuvia.

26.11.2016
Ailee odottaa edelleen omaa kotiaan Luizan luona. Luizan luona on tällä hetkellä paljon pelastettuja koiria ja haukkukuoro välillä kohtuullisen kova. Koirien haukunta on aiheuttanut eripuraa Luizan naapureiden kanssa, joten olemme vierailuillamme koittaneet välttää pihamaalla liikkumista. Ailee asuu nykysin tarhassa peremmällä Mandrujen tontilla, joten emme ole päässeet tapaamaan tyttöä kevään jälkeen. Luiza kertoo kuitenkin Aileen olevan samanlainen, ujo mutta kultainen, kuten ennenkin. Koirista Ailee ei ole mitenkään erityisen haukkuvaa sorttia.

11.3.2016
Vierailimme Luiza Mandrun luona tammikuussa. Myös Ailee odottaa yhä omaa kotiaan. Pakkanen paukkui vierailumme aikana ja Ailee pysyttelikin koko päivän omassa kopissaan. Ailee on arka koira, joka tarvitsee oman, ymmärtäväisen kodin. Tyttö tulee kohdata sellaisena kuin se on ja antaa Aileelle kaikki sen tarvitsema aika oppia luottamaan omaan perheeseensä. Etsimme Aileelle rauhallista aikuiskotia, jossa on jo ennestään hieman koirakokemusta.

11.5.2017
Parin vuoden takaisesta operaatio Gradisteasta on jäljellä enää Ailee. Kaikki muut silloin hylätyltä tontilta pelastetuista koirista ovat jo löytäneet omat kodit. Milloin olisi Aileen vuoro? Aileen mustan turkin uumenissa on kaksi aivan mielettömän upean väristä silmää, joissa asuu suunnaton lempeys. Ailee on ujo, sellainen, joka ei tee itsestään numeroa, vaan tyytyy kiltisti ja kohteliaasti odottamaan omaa vuoroaan. Kun oma vuoro sitten vihdoin tulee, sitä ujostuttaa nauttia huomiosta aivan kuin se ei uskoisi, että se on kaiken sen huomion arvoinen. Kotioloissa tässä suloisesta tytöstä kuoriutuu luultavast eloisa ja omilleen avoin tyttönen.

Lisätty kuvia.

24.7.2017
Surusilmäinen Ailee odottaa yhä omaa kotiaan Mandrujen luona. Se on viimeinen Operaatio Gradistean koirista. Kaikki muut aikoinaan hylätyltä tontilta löytyneet koirat ovat jo löytäneet oman kotinsa Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Koiraystävät Aileen vierellä ovat vaihtuneet, mutta tyttö näyttää tulevan toimeen aivan kaikkien kanssa. Nuorempia ja häsläävämpiä koiria Ailee väistää. Se nauttii enemmän omasta rauhasta hieman sivummalla. Kun Aileen häkissä viettää aikaa ja tilanne rauhoittuu, tulee myös tämä pieni kummituseläin tekemään tuttavuutta vieraisiiin. Varovaisesti se tulee luo rapsuteltavaksi. Ailee kaipaa jo kovasti omaan rauhallista kotiaan jossa viettää loppuelämänsä.

Lisätty kuvia ja video.

———————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ailee saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ailee on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Aileen yhteyshenkilö: Maarit Auranen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: